Vuosi 2013

Melkein jokainen blogi näemmä julkaisee summauksen vuodesta 2013 ja niin ajattelin itsekkin tehdä. Vertailua viime vuoteen on sinällään kiipeilyn saralta vaikea tehdä, koska tämä kiipeilyrupeama alkoi vasta helmi-maaliskuun vaihteessa. Oikeastaan uusi yritys urheilla enemmän alkoi siitä. Painoa oli kertynyt edellisvuoden lopussa ja tämän vuoden alussa oikein mukavasti, joten kiipeily ei ehkä ollut helpointa ekoilla kerroilla.

Vuosi kuitenkin alkoi sukelluslomalla Thaimaassa, jossa oltiin tyttöystävän ja ystäväpariskunnan kanssa reilu 2 viikkoa. Kohteeksi valikoitui Koh Samui, koska meillä sattui olemaan tuttuja sukellusopettajina siellä ja saatiin kurssien teoriat suoritettua Suomessa, niin ei lomapäiviä tarvinnut kuluttaa pänttäämällä kirjoista uusia asioita. Suoritettiin PADI:n OWD ja AOWD pätevyydet, joten nyt on valmiudet sukeltaa 30metrin syvyyteen. Reissun aikana alkoi syttyä uudestaan kipinä, että pitäisi liikkua enemmän, koska työt ovat pääasiassa istumatöitä jolloin tukielimistön tulee olla hyvässä kunnossa. Ennen reissua olin sattumalta käynytkin työhaastattelussa uuteen työpaikkaan ja reissun aikana odottelinkin kutsua seuraavaan haastikseen. Mihin lopulta pääsinkin ja sain sen työpaikan. Ainoa mitä oikeastaan odotin uudelta duunilta vain säännönmukaisuutta ja jotain rytmiä elämään, sillä olin tehnyt ihan liikaa töitä ennen thaikkureissua ja vielä thaikkureissun jälkeenkin irtisanomisaikana.

Maaliskuussa alkoi kiipeily toki sieltä 4/5a-gradelta ja elopainoa oli silloin jossain siellä 95-97kg tuntumassa. Kehitys alkoi aika iloisesti ja siinä touko-kesäkuussa kolkuteltiin 6a:ta ja painon ollessa enää vähän yli 80kg. Toki paljon oli lähtenyt nestettäkin pois, eivätkä voimat olleet vielä kasvaneet kovinkaan paljoa. Kesä meni iloisesti muutaman kerran ulkona kiipeillessä ja paljon sisällä ja graden noustessa sinne 6b:n tietämille. Syksyllä paino ei enää oikeastaan muuttunut mihinkään ainoastaan jotain kiinteytymistä tapahtui, koska vaatteita alkoi jäädä oikeasti liian isoiksi. Lisäksi aloitettiin tyttöystävän Tintin kanssa köysittely oikein kunnolla ja ollaan käyty kerran viikossa yläköydellä kiikkumassa.  Omana tavoitteena oli saada kiivettyä 7a vuoden loppuun mennessä, mutta se jäi nyt hieman vajaaksi maksimin ollessa siellä 6c:n tietämillä. Siisteintä treenaamisen ja kehittymisen lisäksi on ollut se, että on tutustunut upeisiin ihmisiin kiipeilyn kautta.

Tämä vuosi oikeastaan sisälsi pitkälti kiipeilyä ja matkustamista. Nimittäin Thaimaa-reissun lisäksi käytiin kaveriporukalla Barcelonassa pitkän viikonlopun verran ja joulukuussa Pariisissa myöskin pitkän viikonlopun verran. Näiden lisäksi toteutin pitkäaikaisen unelman käydä Yhdysvalloissa. Reissu olikin aikamoinen extempore-elämys ja tuli koettua paljon. Washingtonin Capitol Hill Obaman vapaaehtoisten reunion-partyineen, New York keskuspuistoineen ja klubeineen, Los Angelesin Venice Beach sekä San Francisco kokonaisuudessaan.

Mitäs sitten vuonna 2014? Heti alkuvuoteen tyttöystävän kanssa ollaan menossa lead-kiipeilykurssille, joten saadaan taas vähän lisää ulottuvuutta kiipeilyyn. Olen paljon pohtinut, että mitä kaikkea haluaisin kokea ensi vuonna ja lähes kaikkeen liittyy oleellisesti kiipeily. Ahvenanmaa, suomikalliot, ehkä Fontsu, paljon reeniä ja yhdessäoloa. Juoksun osalta vielä harkitsen, että olisiko vuosi 2014 jolloin juoksen ensimmäisen maratonini. Toki jotain tavoitteita olisi hyvä laittaa itselleen, niin jos nyt täräytetään kovat lukemat tauluun:

Cooperin testi: 3100m
Sportti(ulkona): 7a
Boulderi(ulkona): 7a
Uusia kokemuksia: lukemattomia

Flunssa selätetty, Pariisi koettu ja treeni maistuu

Pari viikkoa hiljaiseloa blogissa johtuu täysin syysflunssasta, minkä seurauksena kiipeilyt ja treenaus ovat olleet aika pahasti taka-alalla. Nyt kuitenkin on flunssasta selvitty ja treenaus jatkuu entisellään. Rytmiksi ajattelin kiipeilyä 5kertaa viikossa ja siihen vielä aamusalit työpaikalla. Jos jonkin aerobisen treenikerran tai kaksi vielä saisi ujutettua joukkoon, niin olisi oikein mukava kattaus urheilua viikossa.

Tammikuulle on suunnitelmissa lead-kurssi Tintin kanssa ja siitä alkaa tiukka treeni kohti kevättä. Vielä kun saisi ennen kevätkauden alkua painon laskemaan sen 5kg ainakin, niin oltaisiin oivassa tilanteessa.

Syysflunssa

Viime viikko meni hienosti sitten flunssaillessa. Kävin lauantaina kuitenkin kokeilemassa kiipeilyä, jossa välttelin kuitenkin kovin voimallisia reittejä. Sujui ja ei sujunut.

Tässä sairastamisessa on sellanen huono puoli, että viikon jälkeen tuntuu kuin ei olisi käynyt iäisyyksiin treenaamassa ja sitä kuvittelee, että taidot olisi jotenkin nollaantuneet.

En jaksa edes kirjottaa, koska ärsyttää tää flunssa.

Rennompi viikko ja onnistumisia

Tämä viikko ollaan menty hieman rauhallisemmalla tahdilla kiipeilyn suhteen, vaikkakin muuta urheilua on tullu harrastettua. Otin mukaan treeniin aamusalin eli heräilen aamusta hieman aikaisemmin ja suuntaan töihin punttisalille vetämään lyhyen 30-45min reenin, jossa otetaan huomioon myös vastalihakset, sopivan lihastasapainon takia. Maanantaina ja keskiviikkona noin tunnin lenkit, tiistaina boulderointia pitkästä aikaan Pasilassa. Torstaina eli eilen oltiin Tintin kanssa Salmisaaressa köysittelemässä.

Päivällä töissä oli kitalaessa/kurkussa jotenkin outo fiilis ja toivottavasti en nyt ole tulossa kipeäksi. Salmisaaressa pääsin vihdoin yhden 6b+ reitin, toki parilla levolla eli puhtaasti pitäisi vielä päästä juoksemaan se ylös. Mutta topissa oli sellanen fiilis, että se oli vaikeinta mitä oon kiipeilyssä saanu tehtyä.

Perjantai yllätti minut ihanasti flunssalla ja treeniviikko jäikin sitten siihen. Parit lapsuudenkaverit tulivat käymään Helsingissä viikonlopuksi ja ohjelmassa oli lauantaina köysittelyä Salmiksessa. Enpä kiivennyt kuin jonkun 7 nousua.

Sunnuntai  meni sängyssä maatessa.

Viikonlopun kiipeilyt + BK Isatis

Viikonloppu meni niin, että perjantaina oli välipäivä aktiivisesta liikunnasta vaikkakin parin tunnin kävelylenkki tuli vedettyä.  Lauantaina vietettiin kiipeilyporukan pikkujouluja Boulderkeskuksen uudessa paikassa Herttoniemessä. Ja sunnuntaina vähän höntsäiltiin Tintin kanssa Konalassa.

Tosiaan viikonlopun isoin juttu oli pikkujoulut Herttoniemessä Boulderskeskus Isatiksessa. Nimi viittaa Ranskassa sijaitsevan kiipeilymekan Fontainebleaun yhteen alueeseen. Isatis kasvattaa Boulderkeskuksen kiipeilypaikkojen määrän kolmeen ja on oiva lisä pääkaupunkiseudun akuuttiin tilatarpeeseen kiipeilyn saralla. Harrastajamäärät ovat kasvaneet todella paljon viimeisinä vuosina ja tiloissa alkaa olla vaarallisen ahdasta. Isatis löytyy 400metrin päässä Siilitien metroasemalta ja sijaitsee teollisuusalueella. Itse kiipeilyhalli on ensimmäisessä kerroksessa. Toisessa kerroksessa sijaitsee kahvila ja bouldershop. Kolmannesta kerroksesta löytyy sauna, joka on tilauskäytössä. Toisaalta olisi hienoa, jos pientä lisämaksua vastaan pääsisi saunomaan muutenkin kiipeilyiden jälkeen.

Itse kiipeilytila oli iso, vaikkakin vielä hieman keskeneräinen. Nyt ei voi kukaan väittää, ettei löytyisi itselle sopivaa muotoa kiivetä. Kaikkein suurimman arvostuksen saa ns. megahänkki, joka on siis laivan keulan tyyppinen rakennelma, johon saa reitteijä niin moneen suuntaan, että ennustan valmiiksi kovaakin ruuhkaa kyseisen muodon ympärillä. Muodoista löytyy yleisesti paljon hänkkiä, mutta onneksi släbiä on mahdutettu mukaan ilahduttavia määriä. Kuvia ei nappailtu, koska kyseinen paikka ei ole vielä virallisesti auki.

Omalta osalta viikonlopun kiipeilyt eivät tarjonneet mitään suurta suoritusten ilotulitusta, mutta oli vain hauska kiivetä. Toki parin reitin osalta huomasin voimien kehittyneen jonkin verran, varsinkin lukotuksissa liikkeet pystyi tekemään hitaammin(eli hallitummin) kuin aikaisemmin.

Tämän viikon muutoksena rytmiin tuodaan mukaan aamusali eli ennen töitä jos saisi sellaisen 30min treenin tehtyä työpaikan yläkerrassa salilla. Varsinkin vastalihaksia on treenattava, jotta lihastasapaino pysyy edes jotenkin kohdallaan.

Rauhallisia vetoja ja järkeviä päätöksiä

Eiliset köysiseikkailut Salmisaaressa menivät oikein mukavasti. Lämmittelyksi jotain femman reittejä ja siitä sitten yläparvelle hänkille vetämään jotain 6a-reittiä. Kiipeily tuntui sujuvan hyvin ja sain tehtyä muuveja oikeasti rauhallisesti, enkä normaaliin tyyliin "otteet tappaen jalkojen lentäessä perässä." Lämppien jälkeen siirryttiin Tintin nemesis-reitille, minkä hän toppasikin hienosti. Itse sain tehtyä yhden 6b:n kivasti ja heti perään toisen 6b:n ekalla yrkällä. Fiilis oli hyvä.

Siinä sitten vielä höntsäiltiin hieman ja käytiin boulderoimassa. Jonka jälkeen kohti kotia. Tänään vuorossa olisi Konalaa ja core-treeniä putkessa.

Ja juuri kun pääsin sanomasta

Sunnuntaisen treenin jälkeiset masentelut hälvenivät heittämällä eilisen Konalassa suoritetun boulderoinnin alkumetreillä. Treeniksi muutama aikaisemmin vaikeuksia tuottanut reitti, jotka napsahtelivat hienosti toppiin. Fiilis oli hyvä ja ennen kaikkea rento. Jostain syystä niin Pasilaan kuin Konalaan on tullut todella paljon reittejä, jossa vedetään pitkiä lukotuksia. No tuleepahan niitäkin treenattua sitten enemmänkin. 

Melkeinpä meni koko treenikerta vaan kiertäessä uusia reittejä, mutta lopuksi päädyin tuubiin hinkkaaman jotain 7:n reittiä. Tuubi on siis Konalassa oleva noin 15m pitkä hänkkiputki. Olin testaillut tätä reittiä joskus muutamia viikkoja sitten ja todennut, että ei ole menossa tällä kestävyydellä. Nyt on kuitenkin viikottaista köysittelyä takana jo hetki ja kehityksen huomaa. Koko reitti meni kolmessa osassa kivasti ja sain kaikki muuvit tehtyä. Tällä oli henkisesti todella suuri merkitys omaan treenaamiseen, vihdoinkin konkreettinen todiste kehittymisestä. 

Sanomattakin selvää, että fiilis oli ja on loistava tuon treenin jälkeen. Huomenna olisi vuorossa Tintin kanssa köysittelyä. Loppuviikosta torstaina boulderointia, perjantaina osteopaatti, lauantaina kiipeilyporukan pikkujoulut uudessa BK:ssa ja sunnuntaina varmaan höntsäilykiipeilyä. Sovittiin myös Tintin kanssa, että käydään lead-kurssi tammikuussa. Itselle se toisi vielä lisää varmuutta varsinkin varmistamiseen ja klippaamiseen ja Tintille se toisi lisää ulottuvuutta koko lajiin. 

Ja kehitys polkee paikallaan

On mukava seurata omaa kehitystä kiipeilyn saralla gradeista ja koska ulkona ei näin talvikautena paljoa kiivetä, joutuu tyytymään sisägradeihin. Näissä ongelma on taas se, että reitit vaihtuvat jatkuvasti ja gradetus perustuu yleensä yhden ihmisen näkemykseen. Eikä tuo nyt mikään suuri ongelma ole yleensä, mitä nyt välillä on vähän rajuja grade-ehdotuksia nähty.

Omalla kohdalla tuo grade-heittely on vähän kaksipiippuinen juttu, nimittäin en osaa sanoa enää teenkö jotain oikein eli kehitynkö, enkä myöskään tiedä teenkö jotain väärin ja taannun kehityksen suhteen.  Nämä ajatukset pamahti mieleen nimittäin eilen Pasilassa, kun tuli vedettyä kolmen tunnin reeni. Jotain vuosijäsenskabojen reittejä oli gradetettu ja niissä oli suurinpiirtein sellaset gradet, mitä itsekkin olisin aikaisemman kokemuksen perusteella antanut. Viikonloppuna ihmiset olivat urakoineet ja siellä oli muitakin uusia reittejä ja näiden gradet olikin sitten hieman ylläri ainakin meikälle. Kisareiteillä tuli flashattua jotain 6A/+ reittei, mutta nyt tulee turpaan 5C-lapuilla varustetuilta reiteiltä. Pakko se oli kuitenkin antaa yrkkiä kyseisille reiteille, mutta vähän masensi ottaa turpaan jatkuvasti joltain 6A-reitiltä, joita yleensä kiipeää viimeistään parilla yrityksellä. Sinne jäivät seinälle odottamaan meikäläisen nousua. 

Tästä päästään siihen dilemmaan, että olenko nyt taantunut reippaasti aikaisemmasta tasosta gradejen suhteen vaikkakin omasta mielestä tekniikka ja voimat ovat kehittyneet paljonkin. Toisaalta edelleenkin gradet on subjektiivisia, mutta toisaalta miten mittaan kehitystä enää, kun mieli ja ruumis sanoo toista ja grade-kehitys toista.

Enpäs antanutkaan periksi

Lauantain vuosijäsenskaboista jäi eräs reitti vaivaamaan mieltä. Koska maanantai kului viikonlopusta palaillessa ja lyhyellä palauttavalla lenkillä, menin vasta tiistaina takaisin Pasilaan ja siellä se reitti minua odotti. Ajattelin antaa sille vain pari yritystä ja siirtyä muihin reitteihin, jos ei toppaus onnistu. Eli lähdin koko hommaan ihan väärällä mentaliteetilla.

Treeni alkoi venyttelyllä ja muutamalla helpomalla reitillä. Tuntui etten olisi vieläkään palautunut kunnolla viikonlopusta, sillä sen verran tahmeaa oli joidenkin helpohkojen 6A-reittien kanssa. Lämmittelyn jälkeen aloin tahkoamaan sitä mustaa reittiä (gradeltaan ehkä 6A+), joka mielestäni oli suht helppo vaikka en sitä ollutkaan vielä päässyt. En ala reittiä sen enempää kuvailemaan, koska ei siitä saa oikeasti hyvää kuvaa sanallisella kuvailulla. Reitti kuitenkin sisälsi hänkkiä, pari huukkia, dynon ja paljon vartalonhallintaa. Kruxi kohdassa piti vaan saada tehtyä muuvi tarpeeksi hitaasti, jotta otteesta saisi hyvin kiinni. Pääsin käytännössä jokaisella yrityksellä kruxiin, josta tipahdin lukemattomia kertoja. Parin tunnin hinkkaamisen jälkeen sain vedettyä kruxin siististi ja taas päästiin siihen mistä kiipeilyssä on kyse, nimittäin itsensä voittamisesta ja oppimisesta. Toki toppaamisesta tuli taas mahtava hyvänolontunne. Parasta oli kuitenkin se, että en luovuttanut vaan jatkoin yrittämistä. Ehkä tämä on esimakua kehittymisestä.

Kyseisessä reitissä ja monessa muussakin tilanteessa olen huomannut, että jos saan jonkun muuvin tehtyä kerran, niin se menee kyllä sen jälkeen käytännössä aina. On jotenkin samalla palkitsevaa ja turhauttavaa, kun jokin muuvi menee ja sit pääsee sen jatkossa aina. Tulee fiilis, että "eihän tässä nyt mitään vaikeaa ollu."

Tänään boulderointia ja huomenna vuorossa köysittelyä.

Vuosijäsenskabat ja hyvänmielen kiipeilyä

Perjantainen firman kuntotesti ja sitä seurannut saunailta painoivat hieman lauantaina aamulla herätessä vaikka ei mitään "pitkä päätyyn ja perään"-tyyppisiä seikkailuja tullut suoritettua. Lauantaina vuorossa päivällä oli kiipeilyleffojen tuijottelua ennen Boulderkeskuksen vuosijäsenskaboja.

Boulderkeskus järjestää joka kuukauden ensimmäinen lauantai vuosijäsenilleen leikkimieliset kilpailut. Kilpailuita varten BK:n Pasilan cavella rakennetaan noin 30 kappaletta uusia reittejä, yleensä gradella 5-7. Mitään osallistumismaksuja ei ole ja nousut ilmoitetaan paperilappuselle. Vuoden ahkerimmat ja kovimmat kiipeilijät palkitaan vuoden lopuksi. Homman pihvi ei ole kuitenkaan kilpaileminen vaan yhdessä olo ja hengailu muiden aktiivisten kiipeilijöiden kanssa. Betoja jaetaan ja kannustetaan raivokkaasti toisten suorituksia. Kiipeily on yhteisöllinen laji yksilösuorittamisen maailmassa.

Omalta osalta skabat menivät mukavasti, joskin pari reittiä jäi harmittamaan. No ne menevät ensi kerralla. Illan lopuksi päädyttiin vielä jauhamaan läheiseen anniskeluravintolaan kiipeilystä, yllättäen.

Sunnuntaina aamulla herätys myöhään ja myöhäinen lounas. Juuson kanssa oli sovittu köysittelyjuttuja Salmisaareen iltapäivälle. Pienoinen dagen efter kuitenkin hidasti lähtöä noin tunnilla. Salmisaareen päästyä totesimme Juuson kanssa, että valjaani ovat jo parhaat päivänäsä nähneet iän puolesta. Tämä sillä, että vaikka säilyttäisit valjaita pimeässä ja kuivassa, niin 5 vuotta alkaa olla maksimeita mitä turvallisesti voi luottaa valjaisiin.  Päädyin ostamaan uudet Petzl:n Adjamat, mitkä olivat yllättävän mukavat jalkaan verrattuna edellisiin Petzleihin. Sinne meni taas melkein satanen, mutta toisaalta turvallisuuden kanssa ei kannata pelleillä tai ottaa turhia riskejä.

Itse kiipeily Salmiksessa meni oikein mukavasti. Aloitimme lämmittelyt kivasti Juuson vetäen 6a+:n, jonka ensimmäisillä otteilla totesin reitin olevan minulle sopimaton, josta loogisesti vaihdoin 6b:n reitille krimppailemaan. Hämmennyin jopa itse, että se krimppailu tuntui mukavalta ja sujuikin vielä. Tämän lämmittelyn jälkeen ajauduimme kokeilemaan Juuson jo aikaisemmin spottaamaa hänkkiseikkailua isoilla muodoilla. Kyseessä siis oli hänkillä oleva pyöreillä pallomuodoilla tehty 6c/7a-reitti. Lähdin sitten hieman varovasti kokeilemaan alkuotteita ja suoraan sanottuna rakastuin heti kyseiseen reittiin. Ikinä ennen tehnyt sellasia muuvejä ja miettinyt niin tarkasti miten nojataan minnekkin ja laitetaan jalkoja. En päässyt kyseistä reittä, mutta aivan varmasti tulen kokeilemaan uudelleen.  Toinen hilight kyseisellä kerralla taisi olla eräs 6a+ poketti-seikkailu, jossa menin onneksi taas epämukavauusalueelle ja kiipesin sen lopulta ylös asti. Poketit eivät ole kuuluneet suosikkeihini, mutta näemmä nekin lopulta luonnistuvat kunhan ei luovuta liian aikaisin.

Köysittelyn jälkeen olo oli kuin hakatulla. Koko yläkroppa huusi hoosiannaa ja vaati lepoa, joten tänään maanantaina vietetään lepopäivää. Viime viikolla tuli vedettyä mukavasti sellanen 13 tuntia urheilua, joista kiipeilyä 10h.

Mitä viime viikossa opin, niin ei saa luovuttaa ei sitten millään. Palkinnot tulevat perässä.

Cooperin testi ja kuntotesti

Työpaikalla meillä oli yksikön saunailta, jota ennen oli tarkoitus pitää halukkaille kuntotesti. Kuntotestissä oli lajeina cooperin testi, vatsat, punnerrukset ja vauhditon pituus. Fiilis oli hyvä ja kaikki meni kivasti. Ennen testiä en vain tiennyt edes mitä odottaa ja kaiken lisäksi sykemittarista oli akku loppu, joten ei ollut omaa kelloa cooperin testiä varten. 

Tulokset:

Cooperin testi 2950m

Vatsat 42

Punnerrukset 42

Vauhditon pituus 240cm

Ja keväällä uusiksi, johon laitetaan tavoitteeksi seuraavat:

Cooper 3050,

Vatsat 50

Punnerrukset 50

Vauhditon pituus 250cm

Cooperin testi varsinkin on hyvin mahdollinen, koska tein virheen vauhdinjaossa heti aluksi eilen. Ensimmäinen kierros 1:30 ja toinen kierros 1:50, joten siinä olikin sitten kirittävää loppukierroksille. 

Snap, Auh, Plaah, **TTU

Sunnuntai tuli levättyä mukavasti hieman ulkoillen ja hyvin syöden. Taisin muutaman kiipeilyleffankin vilkuilla. Tänään työpäivän jälkeen innosta paukkuen kotiin, vähän ruokaa naamariin ja kohti Pasilan keiviä. Vähän alkulämpöä ja kiipeemään. Heti alusta lähtien oli fiilis, että tänään on ajatus hukassa ja niinhän se olikin. Ei sitten mikään onnistunut, tai no yks 6A(+) antautu parin yrittämisen jälkeen. Tämä reitti oli siis jäänyt edellisellä Pasila-seikkailulla hieman kaivelemaan. Reitti alkaa parista krimpistä(krimppi = vain sormenpäillä saa kiinni otteesta) vasemmalla kädellä suht hyvään krimppiin, josta ristiaskel jaloilla ja oikella kiinni pintchiin(eli puristetaan pirusti). Näistä piti jatkaa oikealla suoraan ylös suht hapokkaaseen gastoniin (ote niin että esim. oikealla kädellä otettaessa kämmensyrjä osoittaa vasemmalle). Tämän gastoniin meneminen on reitin kruxi(vaikein kohta). Sain sen onneks vedettyä ihan kivasti, mutta eipä siitä sen enempää. 

Jonkin aikaa siinä hierottuani päätin mennä salille tekemään sormilauta-jumpat. No se sentään onnistui kivasti ja sain tehtyä toistoja niin, että toinen käsi on kahvassa ja toinen käsi pitää krimpistä, josta sitten vedetään leukoja. Toivottavasti oli tehokasta tai ainakin tuntui siltä. Lopuksi vähän penkkiä ja kahvakuulailua. 

Tämän viikon köysittelyt ovat hieman matalaliidossa, koska Tintti ei kerkeäkkään. Perjantaina olisi firman saunailta, jossa olisi ohjelmassa cooperin testi ja intin kuntotesti. Saa nähdä mitä tästä seuraa. 

Vielä vähän on pakko jaksaa

Huh, tämän viikon kiipeilyt taitaa olla nyt kiipeilty ja onkin aika miettiä, mitä saikaan aikaiseksi. 3 kertaa boulderoimassa ja kerran yläköysittelyä. Ei välttämättä huono suoritus viikko kokonaisuudessan, mutta ei mikään ikimuistettava. Huonosti rytmitetty kiipeilyt tälle viikolle, koska tiistaina tuli kiivettyä mutta sitten muut kerrat menivätkin putkeen torstaista lauantaihin. Ja en voi sanoa, että tänään pääsi näyttämään parasta osaamistaan ainakaan voimien puolesta. Toisaalta mitä vähemmän voimaa, niin sitä enemmän on käytettävä tekniikkaa.

Tekniikasta päästäänkin taidokkaasti aasinsillalla siihen oivallukseen jonka tein torstaina Salmisaaressa köysitellessä, että en anna helposti kaikkeani kiipeillessäni vaan tulen köyteen tai maahan vähän kuin luovuttaen. Väitän, että silloin antaa kaikkensa kun yrittää edes sitä viimeiseltä tuntuvaa muuvia(=liikettä) ja tipahtaa köyteen tai maahan. Torstaina kiipesin erästä 6b+:aa, jonka kruxit menivät suht kevyesti, mutta sitten ihan loppupuolella reittiä oli niin kova pumppi, että jostain syystä tulin vain köyteen sen enempää yrittämättä päästä eteenpäin. Tätä voisi sanoa jo luovuttamiseksi vaikkakin siinä itse tilanteessa sitä on niin hajalla ja pumpissa, että onnistuu vakuuttamaan itselleen tehneensä kaiken. Ja samantein kun alkaa laskeutuminen köydessä alaspäin, tulee se pettymyksen tunne itseään kohtaan. Onneksi kuitenkin seuraavalla 6b-reitillä hänkillä sain koottua itseni ja taisteltua itseni niin pitkälle, että todellakin yritin viimeiseen asti ja tipuinkin sitten oteelta lopulta, kun ei vaan voimat enää riittäneet. Näin sen pitäisi mennä joka kerta!

Tekniikasta puheenollen vaikka köysittelyä ei ole vielä tullut liian paljoa harrastettua, niin on jo huomattavissa selkeää kehitystä jalkatekniikan puolelta, varsinkin boulderoidessa kehityksen huomaa. Tänään sain kiivettyä Konalassa vanhoja projekteja pois alta ja väitän tämän liittyneen siihen, että mietin oikeasti miten päin olen siellä seinällä. Ainakin yksi projekteista oli sellainen traverse-tyyppinen jossa piti liikkua sivuttain ja nämä ovat vieläkin minulle se akilleen kantapää. Ei vaan jotenkin onnistu se liikkuminen sivuttain seinällä ja tasapainopisteet heittelee miten sattuu.  Eikai auta muuta kuin treenata vaan enemmän ja miettiä oikeesti niitä muuveja eikä vaan roiskia menemään.

Totesin myös, että Salmisaaren seinät kuluttavat La Sportivan Futuroita sen verran helposti ja kovaa, että hommasin uudet kengät lähinnä köysittelyä varten, Scarpan Instinctit nauhoilla. Vaikuttaa mukavilta pienen testailun jälkeen vaikkain toki ovat vielä sen verran tiukat ettei kauaa jaloissa pysty pitämään.

Kehitystä vai ei

Ihminen urheilee usein tavoitteellisesti ja mittaa suorituksiaan eri mittareilla jatkuvasti. Mittaamisella saa hyvin selville kehityksen, jota yleensä tavoitellaan. Kiipeilyssä grade-järjestelmä tarjoaa kehitysmittariston vaikkakin gradetus varsinkin sisällä kiipeillessä on hyvin subjektiivinen.

Omalta kohdaltani seurasin hyvinkin tarkkaan omaa kehitystä sisäboulderoinnissa sinne 6B-gradelle asti, mutta sen jälkeen olen huomannut jotain uutta kiipeilyssäni. En haekkaan niitä tiettyjä gradeja vaan enemmänkin katse on kiintynyt hienoihin muuveihin tai vaan hienoihin fiiliksiin. Tämä ehkä on vaikuttanut hieman negatiivisesti kehitykseen, mutta on tuonut mielestäni lisää ulottuvuutta harrastukseen.

Kun aloitin kiipeilyn ajattelin, että en treenaa mitenkään systemaattisesti vaan aion pitää hauskaa jokaisella kiipeilykerralla. Tästä on lipsuttu sen verran, että nykyään mietin ainakin parina kertana viikossa treenin sisällön heti alkuun. Treeni voi olla pelkkää hänkkitreeniä tai vaihtoehtoisesti mahdollisimman paljon nousuja gradeilla 4 -> maksimi, kuitenkin niin ettei viimeisillä reiteillä edes enää pysy millään seinällä. 

Se siitä päättömästä kirjoittelusta eli takaisin ajankohtaisuuuksiin. Eilen tuli tehtyä Salmisaaressa Tintin kanssa yläköysireenit. Lämmittelyksiä pari nelosen ja vitosen reittiä pystysuoralla seinällä. Suoraan sanottuna en tykkää kiivetä sisällä pystysuoraa seinää, se on jotenkin kamalan luonnotonta ja kaikki muut otteet on tiellä. Lämmittelyiden jälkeen siirryimme hänkki-seinille tahkoomaan. Tintin kiivetessä keräsin rohkeutta yrittää taas erästä 6b+ reittiä, joka on yllättävän pitkä vielä. Edellisellä kerralla selvitin kruxi-kohdat mutta puhti loppui pari metriä ennen toppia. Tällä kertaa kävi sama homma, tosin taisi jäädä pari eri muuvia tekemättä, mutta kuitenkin forkut huusi hoosiannaa ja en saanut vain itseäni irti otteista seuraaville. Lopulta jäin miettimään, että oliko kyse vain hirveestä pumpista forkuissa vaiko siitä etten luottanu itseeni tai voimiini. Luovutinko liian aikaisin, jäi kysymyksesi pyörimään. Lopuksi kiskoimme Tintin kanssa muutaman reitin vielä, kunnes ei ollut mitään asiaa enää seinälle voimien puolesta. Toki mieli olisi halunnut vain kiivetä lisää. 

Eilisen treenin jälkeen jäin miettimään muutakin treenamistani, että pysynkö liikaa mukavuusalueellani? ja kehitys hidastuu samalla, kun en haasta itseäni? 

Taustaa

Kokeilin ensimmäisen kerran kiipeilyä sisällä Lahdessa vuonna 2000 nuorisotilojen noin 7m korkealla seinällä kolmen kaverini kanssa. Kipinä syttyi ja päätimme yhdessä käydä kalliokiipeilykurssin vuonna 2001 samalla kuluttaen kaikki rippilahjaksi saadut rahat kiipeilykamoihin. Siinä pari kesää tuli kiivettyä, mutta jotenkin se vain jäi. 

Muutin Tampereelle syksyllä 2008 ja purkiessani tavaroita huomasin vanhat kiipeilyvaljaat ja kengät muovipussissa. Säilytin tavarat miettien samalla, että jonain päivänä vielä. Sitä jotain päivää sai odottaa vielä viisi vuotta, sillä helmikuussa 2013 työkaverini Helsingissä saivat minut houkuteltua Boulderkeskukseen Pasilaan kokeilemaan boulderointia. Huomiona tähän, että 2000-luvun alussa olin sitä mieltä, että boulderointi on tylsää. Nappasin tosiaan helmikuun lopussa vanhat kengät kaapistani ja suuntasin Pasilaan. Elopainoa tuossa kohti oli reilu 95kg eli olin reippaasti ylipainoinenkin vielä. Eihän siitä kiipeilystä paljon mitään tullut, mutta kipinä syttyi uudestaan. Oli pakko päästä uudelleen. 

Tästä kerrasta on nyt melkein kahdeksan kuukautta ja yli 100 kiipeilykertaa. Nimittäin heti tuon helmikuisen kokeilukerran jälkeen ostin Boulderkeskuksen vuosijäsenyyden, mikä antoi vapauden treenata niin paljon kuin sielu sietää tai tässä tapauksessa mitä kroppa sietää. Harrastuksen seurauksena paino on pudonnut sinne 80 kilon tietämille ja yleinen olotila pysyttelee jatkuvasti siellä positiivisen puolella. 

Pääpaino kiipeilyssa on ollut ehdottomasti boulderoinnissa, mutta viime aikoina olen käynyt myös köysittelemässä. Tämä kesä meni jotenkin ohitse ulkokiipeilyn osalta. Osaksi vahingossa, mutta lähinnä sen takia, että en kokenut omaavani tarpeeksi voimaa ulkona kiipeämiseen. Ehkä väärin ajateltu, mutta ainakin tiedän viettäväni ensi kesän ulkona halaillen kiviä tai roikkuen kalliolla yrittäen klipata jatkoa kiinni. 

Gradet sisällä kiivetessä ovat nousseet helmikuun lopun 4-5A:sta sinne 6B+/6C akselille. Tähän kehitykseen olen itse kovin tyytyväinen, koska nyt alkaa reitteihin tarvitsemaan enemmän ja enemmän tekniikkaa ja pelkkä voima ei riitä. Toki toiveissa on saada tiettyjä gradeja kiivettyä, mutta enemmän kyse on siitä, että pidän seinällä olemisestä vaan todella paljon. 

Toimistotyö antaa vapaudet kiivetä iltaisin ja viikonloppuisin. Olenkin vakiinnuttanut viikottaisen treenimäärän 4-5 kertaan viikossa, joista vähintään yksi kerta on köysittelyä. Kroppa tuntuu toimivan päivä päivältä paremmin eikä pahoja loukkaantumisia vielä ole sattunut. Treeniseurana toimii tyttöystävä, parit kaverit sekä monet tutut kasvot kiipeilypiireistä. 

Tarkoitukseni on kirjoittaa tähän blogiin mietteitäni kiipeilystä, treenaamisesta ja välillä vähän jostain aiheiden vierestä. Katsotaan miten hyvin tämä onnistuu vai lopahtaako kiinnostus kirjoittaa nopeastikkin (toivottavasti ei).