Snap, Auh, Plaah, **TTU

Sunnuntai tuli levättyä mukavasti hieman ulkoillen ja hyvin syöden. Taisin muutaman kiipeilyleffankin vilkuilla. Tänään työpäivän jälkeen innosta paukkuen kotiin, vähän ruokaa naamariin ja kohti Pasilan keiviä. Vähän alkulämpöä ja kiipeemään. Heti alusta lähtien oli fiilis, että tänään on ajatus hukassa ja niinhän se olikin. Ei sitten mikään onnistunut, tai no yks 6A(+) antautu parin yrittämisen jälkeen. Tämä reitti oli siis jäänyt edellisellä Pasila-seikkailulla hieman kaivelemaan. Reitti alkaa parista krimpistä(krimppi = vain sormenpäillä saa kiinni otteesta) vasemmalla kädellä suht hyvään krimppiin, josta ristiaskel jaloilla ja oikella kiinni pintchiin(eli puristetaan pirusti). Näistä piti jatkaa oikealla suoraan ylös suht hapokkaaseen gastoniin (ote niin että esim. oikealla kädellä otettaessa kämmensyrjä osoittaa vasemmalle). Tämän gastoniin meneminen on reitin kruxi(vaikein kohta). Sain sen onneks vedettyä ihan kivasti, mutta eipä siitä sen enempää. 

Jonkin aikaa siinä hierottuani päätin mennä salille tekemään sormilauta-jumpat. No se sentään onnistui kivasti ja sain tehtyä toistoja niin, että toinen käsi on kahvassa ja toinen käsi pitää krimpistä, josta sitten vedetään leukoja. Toivottavasti oli tehokasta tai ainakin tuntui siltä. Lopuksi vähän penkkiä ja kahvakuulailua. 

Tämän viikon köysittelyt ovat hieman matalaliidossa, koska Tintti ei kerkeäkkään. Perjantaina olisi firman saunailta, jossa olisi ohjelmassa cooperin testi ja intin kuntotesti. Saa nähdä mitä tästä seuraa. 

Vielä vähän on pakko jaksaa

Huh, tämän viikon kiipeilyt taitaa olla nyt kiipeilty ja onkin aika miettiä, mitä saikaan aikaiseksi. 3 kertaa boulderoimassa ja kerran yläköysittelyä. Ei välttämättä huono suoritus viikko kokonaisuudessan, mutta ei mikään ikimuistettava. Huonosti rytmitetty kiipeilyt tälle viikolle, koska tiistaina tuli kiivettyä mutta sitten muut kerrat menivätkin putkeen torstaista lauantaihin. Ja en voi sanoa, että tänään pääsi näyttämään parasta osaamistaan ainakaan voimien puolesta. Toisaalta mitä vähemmän voimaa, niin sitä enemmän on käytettävä tekniikkaa.

Tekniikasta päästäänkin taidokkaasti aasinsillalla siihen oivallukseen jonka tein torstaina Salmisaaressa köysitellessä, että en anna helposti kaikkeani kiipeillessäni vaan tulen köyteen tai maahan vähän kuin luovuttaen. Väitän, että silloin antaa kaikkensa kun yrittää edes sitä viimeiseltä tuntuvaa muuvia(=liikettä) ja tipahtaa köyteen tai maahan. Torstaina kiipesin erästä 6b+:aa, jonka kruxit menivät suht kevyesti, mutta sitten ihan loppupuolella reittiä oli niin kova pumppi, että jostain syystä tulin vain köyteen sen enempää yrittämättä päästä eteenpäin. Tätä voisi sanoa jo luovuttamiseksi vaikkakin siinä itse tilanteessa sitä on niin hajalla ja pumpissa, että onnistuu vakuuttamaan itselleen tehneensä kaiken. Ja samantein kun alkaa laskeutuminen köydessä alaspäin, tulee se pettymyksen tunne itseään kohtaan. Onneksi kuitenkin seuraavalla 6b-reitillä hänkillä sain koottua itseni ja taisteltua itseni niin pitkälle, että todellakin yritin viimeiseen asti ja tipuinkin sitten oteelta lopulta, kun ei vaan voimat enää riittäneet. Näin sen pitäisi mennä joka kerta!

Tekniikasta puheenollen vaikka köysittelyä ei ole vielä tullut liian paljoa harrastettua, niin on jo huomattavissa selkeää kehitystä jalkatekniikan puolelta, varsinkin boulderoidessa kehityksen huomaa. Tänään sain kiivettyä Konalassa vanhoja projekteja pois alta ja väitän tämän liittyneen siihen, että mietin oikeasti miten päin olen siellä seinällä. Ainakin yksi projekteista oli sellainen traverse-tyyppinen jossa piti liikkua sivuttain ja nämä ovat vieläkin minulle se akilleen kantapää. Ei vaan jotenkin onnistu se liikkuminen sivuttain seinällä ja tasapainopisteet heittelee miten sattuu.  Eikai auta muuta kuin treenata vaan enemmän ja miettiä oikeesti niitä muuveja eikä vaan roiskia menemään.

Totesin myös, että Salmisaaren seinät kuluttavat La Sportivan Futuroita sen verran helposti ja kovaa, että hommasin uudet kengät lähinnä köysittelyä varten, Scarpan Instinctit nauhoilla. Vaikuttaa mukavilta pienen testailun jälkeen vaikkain toki ovat vielä sen verran tiukat ettei kauaa jaloissa pysty pitämään.

Kehitystä vai ei

Ihminen urheilee usein tavoitteellisesti ja mittaa suorituksiaan eri mittareilla jatkuvasti. Mittaamisella saa hyvin selville kehityksen, jota yleensä tavoitellaan. Kiipeilyssä grade-järjestelmä tarjoaa kehitysmittariston vaikkakin gradetus varsinkin sisällä kiipeillessä on hyvin subjektiivinen.

Omalta kohdaltani seurasin hyvinkin tarkkaan omaa kehitystä sisäboulderoinnissa sinne 6B-gradelle asti, mutta sen jälkeen olen huomannut jotain uutta kiipeilyssäni. En haekkaan niitä tiettyjä gradeja vaan enemmänkin katse on kiintynyt hienoihin muuveihin tai vaan hienoihin fiiliksiin. Tämä ehkä on vaikuttanut hieman negatiivisesti kehitykseen, mutta on tuonut mielestäni lisää ulottuvuutta harrastukseen.

Kun aloitin kiipeilyn ajattelin, että en treenaa mitenkään systemaattisesti vaan aion pitää hauskaa jokaisella kiipeilykerralla. Tästä on lipsuttu sen verran, että nykyään mietin ainakin parina kertana viikossa treenin sisällön heti alkuun. Treeni voi olla pelkkää hänkkitreeniä tai vaihtoehtoisesti mahdollisimman paljon nousuja gradeilla 4 -> maksimi, kuitenkin niin ettei viimeisillä reiteillä edes enää pysy millään seinällä. 

Se siitä päättömästä kirjoittelusta eli takaisin ajankohtaisuuuksiin. Eilen tuli tehtyä Salmisaaressa Tintin kanssa yläköysireenit. Lämmittelyksiä pari nelosen ja vitosen reittiä pystysuoralla seinällä. Suoraan sanottuna en tykkää kiivetä sisällä pystysuoraa seinää, se on jotenkin kamalan luonnotonta ja kaikki muut otteet on tiellä. Lämmittelyiden jälkeen siirryimme hänkki-seinille tahkoomaan. Tintin kiivetessä keräsin rohkeutta yrittää taas erästä 6b+ reittiä, joka on yllättävän pitkä vielä. Edellisellä kerralla selvitin kruxi-kohdat mutta puhti loppui pari metriä ennen toppia. Tällä kertaa kävi sama homma, tosin taisi jäädä pari eri muuvia tekemättä, mutta kuitenkin forkut huusi hoosiannaa ja en saanut vain itseäni irti otteista seuraaville. Lopulta jäin miettimään, että oliko kyse vain hirveestä pumpista forkuissa vaiko siitä etten luottanu itseeni tai voimiini. Luovutinko liian aikaisin, jäi kysymyksesi pyörimään. Lopuksi kiskoimme Tintin kanssa muutaman reitin vielä, kunnes ei ollut mitään asiaa enää seinälle voimien puolesta. Toki mieli olisi halunnut vain kiivetä lisää. 

Eilisen treenin jälkeen jäin miettimään muutakin treenamistani, että pysynkö liikaa mukavuusalueellani? ja kehitys hidastuu samalla, kun en haasta itseäni? 

Taustaa

Kokeilin ensimmäisen kerran kiipeilyä sisällä Lahdessa vuonna 2000 nuorisotilojen noin 7m korkealla seinällä kolmen kaverini kanssa. Kipinä syttyi ja päätimme yhdessä käydä kalliokiipeilykurssin vuonna 2001 samalla kuluttaen kaikki rippilahjaksi saadut rahat kiipeilykamoihin. Siinä pari kesää tuli kiivettyä, mutta jotenkin se vain jäi. 

Muutin Tampereelle syksyllä 2008 ja purkiessani tavaroita huomasin vanhat kiipeilyvaljaat ja kengät muovipussissa. Säilytin tavarat miettien samalla, että jonain päivänä vielä. Sitä jotain päivää sai odottaa vielä viisi vuotta, sillä helmikuussa 2013 työkaverini Helsingissä saivat minut houkuteltua Boulderkeskukseen Pasilaan kokeilemaan boulderointia. Huomiona tähän, että 2000-luvun alussa olin sitä mieltä, että boulderointi on tylsää. Nappasin tosiaan helmikuun lopussa vanhat kengät kaapistani ja suuntasin Pasilaan. Elopainoa tuossa kohti oli reilu 95kg eli olin reippaasti ylipainoinenkin vielä. Eihän siitä kiipeilystä paljon mitään tullut, mutta kipinä syttyi uudestaan. Oli pakko päästä uudelleen. 

Tästä kerrasta on nyt melkein kahdeksan kuukautta ja yli 100 kiipeilykertaa. Nimittäin heti tuon helmikuisen kokeilukerran jälkeen ostin Boulderkeskuksen vuosijäsenyyden, mikä antoi vapauden treenata niin paljon kuin sielu sietää tai tässä tapauksessa mitä kroppa sietää. Harrastuksen seurauksena paino on pudonnut sinne 80 kilon tietämille ja yleinen olotila pysyttelee jatkuvasti siellä positiivisen puolella. 

Pääpaino kiipeilyssa on ollut ehdottomasti boulderoinnissa, mutta viime aikoina olen käynyt myös köysittelemässä. Tämä kesä meni jotenkin ohitse ulkokiipeilyn osalta. Osaksi vahingossa, mutta lähinnä sen takia, että en kokenut omaavani tarpeeksi voimaa ulkona kiipeämiseen. Ehkä väärin ajateltu, mutta ainakin tiedän viettäväni ensi kesän ulkona halaillen kiviä tai roikkuen kalliolla yrittäen klipata jatkoa kiinni. 

Gradet sisällä kiivetessä ovat nousseet helmikuun lopun 4-5A:sta sinne 6B+/6C akselille. Tähän kehitykseen olen itse kovin tyytyväinen, koska nyt alkaa reitteihin tarvitsemaan enemmän ja enemmän tekniikkaa ja pelkkä voima ei riitä. Toki toiveissa on saada tiettyjä gradeja kiivettyä, mutta enemmän kyse on siitä, että pidän seinällä olemisestä vaan todella paljon. 

Toimistotyö antaa vapaudet kiivetä iltaisin ja viikonloppuisin. Olenkin vakiinnuttanut viikottaisen treenimäärän 4-5 kertaan viikossa, joista vähintään yksi kerta on köysittelyä. Kroppa tuntuu toimivan päivä päivältä paremmin eikä pahoja loukkaantumisia vielä ole sattunut. Treeniseurana toimii tyttöystävä, parit kaverit sekä monet tutut kasvot kiipeilypiireistä. 

Tarkoitukseni on kirjoittaa tähän blogiin mietteitäni kiipeilystä, treenaamisesta ja välillä vähän jostain aiheiden vierestä. Katsotaan miten hyvin tämä onnistuu vai lopahtaako kiinnostus kirjoittaa nopeastikkin (toivottavasti ei).