Kesä on vihdoin täällä ainakin lämpötilojen puolesta. Viikonloppuna oli maistiaisia kesälämmöistä, kun Hyvinkään Piilolammella kiipeillessä tuli suorastaan kuuma ja sitä hakeutui varjoon. Sitä voisi kuvitella, että on todella siistiä päästä kiipeemään lämpimissä keleissä, mutta todellisuudessa kitkat alkaa loppumaan kun päästään +15 asteen ylitse. Sitten vaan etsimään varjoisampia paikkoja varsinkin boulderointiin, missä kitkoilla on suurempi merkitys.
Kiipeilyllisesti on ollut aika jännää. En ole ottanut oikeastaan mitään stressiä treenaamisesta tai kiipeilystä noin yleisesti. Treenikerrat ovat pyörineet siinä 4-5 kertaa viikossa ja homma tuntuu sujuvan mitä mainioimmin. Ulkona on tullut pyörittyä jonkin verran, ensimmäinen ulkosportti 6a kiivetty, träditetty vähän lisää ja boulderissa tullut muutamia kivoja reittejä kiivettyä. Kaiken kaikkiaan todella mainiosti kulkee.
Ehkä suurin juttu mitä viime aikoina on tullut, että pääsin liidaamisessa eroon turhasta pelkäämisestä ja uskallan ottaa niin sisällä kuin ulkona kunnon pannuja ja yrittää oikeasti reittejä. Onsightia ei pelkää samalla tavalla kuin aikaisemmin ja toki sitä tarkastaa graden alkuun ennen kiipeilyä. Parasta tämä pelon voittaminen oli huomata Salmiksessa, kun uskalsi vain kiivetä ja nauttia siitä ihan mielettömästi. Muutenkin köysittely tuntuu tällä hetkellä aivan mahtavalta.
Kesälomasuunnitelmat menivät vähän uusiksi. Alunperin tarkoitus oli mennä tyttöystävän kanssa Yhdysvaltoihin moikkaamaan kavereita ja vähän ehkä vaeltelemaan Yosemiteen. Erinäisistä syistä johtuen päätimme lähteäkkin Lappiin, Ruotsiin ja Norjaan autolla. Pakataan mukaan vaellus-, boulderi- ja köysikamat ja ollaan reissun päällä sen noin pari viikkoa. Aluksi oli kyllä vähän alakuloiset fiilikset kun ei päässyt Jenkkeihin, mutta nyt alan olee aika fiiliksissä.
Mikäs siinä muuten on, että kun on pitkään kiipeemättä ulkona, niin innostus lähteä laskee hieman, mutta taas yhden ulkoilukerran jälkeen ei haluaisi tehdä mitään muuta. Outoa.
