Muovin puristamista ja muuta mukavaa

Viimeiset kolmisen viikkoa on sisältänyt aikasta paljon kiipeilyä muovilla eli sisätreeniä. Viime blogitekstissä valittelin kuinka voimaa ei oikeastaan ole ollenkaan kesän jäljiltä. Onneksi kaverit kannusti, että ne voimat tulee onneksi nopeasti takaisin kunhan vaan jaksaa treenata. No nyt vihdoin perjantaina voin todeta, että jotain kehitystä on tapahtunut vaikka en mitään mieletöntä treeniä ole muka tehnyt. Hieman ajattelin kuitenkin analysoida mitä on tullut tehtyä.

Treenin pitää tuntua

Usein sisätreenit menee siihen, että kruisailee suht helppoja reittejä ylös ja ei panosta sen enempää vaikeisiin (sellaisiin siis mihin joutuu käyttämään enemmän kuin pari yritystä). Tämä voi toimia määrätreenistä, mutta jos haluaa voimaa, niin ei taida olla mitään järkeä. Olen tehnyt nyt lukko- ja kampustreenejä eli jos on niitä helppoja kiivetty niin on jokaiseen otteeseen lukotettu ja alaspäin sitten kampusteltu mikäli mahdollista. Lisäksi on otettu itseä niskasta ja alettu treenaamaan niitä vaikeampia reittejä. 

Oheistreeni

Gimme Kraft-kirjasta on tullut otettua muutamia vinkkejä oheistreeniksi. Core, selkä ja olkapäät ovat olleet erittäin tiukalla kuurilla ja väittäisin, että coren treenaamisella on ollut erittäin paljon merkitystä kiipeämisen kannalta. No niinhän tosta on kaikki sanonut, miksi sitä ei sitten vaan voisi uskoa.

Ei se määrä vaan laatu

Treenimäärä on pysynyt keväästä samana tai ehkä hieman pienentynyt, mutta olen jaksanut kiinnittää laatuun huomiota. On tehty sitä omaa maksimia ja niitä vaikeita reittejä. 

Oheistreenistä puheenollen niin vasen polvi päätti alkaa aristelemaan ja tuntumaan siltä, että juoksijanpolvi-syndrooma olisi käsillä. Eli ei mitään juoksulenkkejä nyt hetkeen. Tämä ei ehkä ollut se odotetuin juttu tälle syksylle, sillä tykkään juosta tuolla ulkona syksyisin, kun on paljon happea ilmassa ja lämpötilat sopivalla tasolla.

Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja kävin ostamassa vaippapöksyt pyöräilyyn vihdoinikin. Tänään tuli heitettyä sellanen 60km lenkki parin kaverin kanssa Bodom-järven maastossa. Ja täytyy sanoa, että olisi pitänyt ostaa ne pöksyt jo aikoja sitten, sillä sen verran parannusta tuli ajomukavuuteen. 

Banff Mountain Film Festival Helsinki 9.9.2014

Olin eilen tiistaina 9.9.2014 ensimmäistä kertaa Banff Mountain Film Festivaleilla Bio Rexissä. Kyseessä oli itse festivaalin World Tour, missä esiteltiin edellisvuoden lokakuussa järjestettyjen festareiden parhaimmistoa.

Tapahtumapaikkana Bio Rex on erittäin toimiva vaikkakin välitauolla vessoihin syntyy suhteellisen kovat ruuhkat. Tapahtuma alkoi puoliseitsemän aikaan tapahtuman pohjoismaisen järjestäjän tervetuliaissanoilla ja jatkui tapahtuman sponsorin Retki-lehden kustantajan Veikka Gustafssonin mainospuheella.


North of the Sun 
Ensimmäisenä filminä esitettiin festareiden yleisön suosikki, kahden norjalaisen vuoden mittainen pakomatka pohjoisnorjalaiseen syrjäiseen poukamaan surffaamaan ja lautailemaan. Leffan aluksi ajattelin, että elokuva on surffaamisesta ja lautailemisesta, mutta lopputekstien kohdalla tajusin miettiväni vain miten paljon roskaa jätän päivittäin jälkeeni. Kaiken surffaamisen ja lautailun ohella nämä nuoret herrat putsasivat pienestä poukamasta 3 tonnia roskaa 9 kuukauden aikana, minkä paikallinen jätefirma nouti helikopterilla.

Toki sitä jäi myös pohtimaan, että miten paljon sitä voisi oppia itsestään tuollaisessa kokemuksessa. Elokuva oli ehdottomasti koko illan mieleenpainuvin. Ostakaa ihmeessä norjalaisten tuotos, kun ei sitä hinnallakaan ole pilattu.

Traileri

35
Tämä lyhyt pätkä voitti short film -kategorian festareilla. Lyhyt filmissä 35-vuotias kiipeilijä viettää syntymäpäiväänsä kiipeämällä 35 reittiä Indian Creekissä Yhdysvalloissa. Kuvitus on sekoitus kiipeilyä ja elämän yleistä fiilistelyä. Taustalla henkilö kertoo mistä nauttii ja etsii elämän tarkoitusta.

Filmistä jäi erittäin hyvä fiilis ja sellanen, että "minäkin haluan olla onnellinen ja tunnistaa sen onnellisuuden ympärillä."

Koko pätkä Vimeossa

Into the Mind
Festarin ensimmäinen laskupätkä. Kaverit laskee tiukkoja pätkiä Kanadan erämailla.

En ole varma pidinkö tästä, sillä eteen tykitettiin sellasella vauhdilla laskupätkää, kuvia kotkista, musiikkia, intiaaneja ja ties mitä. Toki kyseessä oli vain festarikäyttöön tehty special edition eikä kokonainen pätkä. Mikäli laskisin enemmän, niin koko pätkä tulisi varmasti väijyttyä jossain vaiheessa, ainakin pahimpaan offari-kuumeeseen.

Festari-traileri


Push It
Big wall-kiipeilyä, kyllä kiitos. Filmin juonena oli kahden nuoren naisen valmistautuminen ensimmäiseen big wall-kiipeilyynsä minkä kohteena oli mikä muukaan kuin El Capitan Yosemitessa reittinä Triple Direct.

Kyseinen pätkä oli mielestäni erittäin hyvin tehty ja tätä kuvaa se, että ei-kiipeilijä kaverini totesi pätkän olleen erittäin viihdyttävä. Hienointa oli katsoa kuinka ihminen vaan puskee vaikka voimat ovat lopussa ja kaikki tuntuu niin vaikealta. Tämänkin jälkeen oli fiilis, että "tonne minäkin vielä."

Festari-traileri

Return to the Tepuis
Tähän väliin eteemme vyörytettiin kurkistus biologien maailmaan ja harvinaisen sammakon etsimiseen. Etelä-Amerikan viidakossa on vuori mikä pitää sisällään erikoisen eristäytyneen eläin- ja kasvipopulaation, minne 71-vuotias biologi haluaa mennä etsimään tätä sammakkoaan. Mukaan raahataan vähän kiipeilijöitä, jotta biologi saadaan laskettua syvään kuiluun.

Oikeastaan tämä oli hienoa, koska sitä samalla alkaa miettimään, että maailmassa on vielä paikkoja missä ihmistä ei ole nähty eikä ihminen ole päässyt aiheuttamaan tuhojaan.

Se on vielä pakko sanoa, että tällä kyseisellä sammakolla on erittäin mielyttävä ääni.

Festari-traileri

Sensory Overload
Sokea kaveri laskee kajakilla koskia. Homma kiteytyy tuohon lauseeseen oikeastaan. Erik on ollut sokea murrosiästä lähtien, mutta on silti ehtinyt kiipeämään Everestille ja laskemaan useita koskia kajakilla.

Tämäkin pätkä laittoi ajattelemaan omia pelkoja ja niiden aiheuttamia estoja omassa tekemisessä. Ehkä se pelko onkin taltutettavissa ja ehkä mä voinkin vielä puskea omia rajojani vastaan.

Koko pätkä Vimeossa

Dubai - A Skier's Journey
Lyhyt elokuva laskettelusta Dubaissa. Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen lähteä laskettelemaan Dubaihin, missä laskettelu tietenkin tapahtuu sisätiloissa hiihtoputkessa. Ilmeisesti Dubaissa on suhteellisen kova laskettelu skene, ainakin tämän yhden hallin sisällä. Sieltä nimittäin löytyy kaveri joka laskee lähes jokaisena päivänä vuodessa, että miettikääs sitä.

Pätkä oli lähinnä viihdyttävä, mutta ei aiheuttanut suurta reaktiota suuntaan tai toiseen. Ehkä pieni himo taas tuli päästä laskemaan.

Koko pätkä Vimeossa

Keeper of the Mountains
The Himalayan Database ja sen synty. Tämä pätkä kertoo tarinan kuinka Nepalin Himalajan vuorinousuja alettiin merkitsemään muistiin ja kuinka siitä on ollut vastuussa vain yksi henkilö.

Viihdyttävä pätkä, mistä tuli hieman uutta tietoa vuorikiipeilystä Himalajalla. Kai sielläkin pitäisi joskus päästä käymään.

Festari-traileri

Supervention
Norjalaiset nuoret miehet laskevat laskettelusuksilla mäkihyppytornista, temppuilevat kaiteilla ja laskevat tiukkoja reittejä vuorien pohjoisseinämillä. Maisemat oli enemmänkin kuin komeita vaikkakin niitä olisi saanut olla enemmän.

Kolmas laskettelupätkä laukaisi sen, että on pakko päästä laskemaan taas. Tämä oli laskupätkistä paras ja varmaankin tämä tulee ehkä jopa ostettua ja katsottua.

Traileri

Syksyä ja talvea kohti

Kesä painottui pitkälti köysikiipeilyyn ulkona, boulderoinnin jäädessä taustalle. Tähän on yksinkertaisesti syynä se, että parhaat säät boulderointiin on keväällä ja syksyllä, koska lämpötilat laskevat lähemmäksi kymmentä astetta ja tämä  taas parantaa kitkaa. Kesähän oli kaikkien aikojen seksivauhelle-kesä, joten kovin ihmeellisistä kitkoista ei tarvinnut puhua. Onneksi köysitellä voi vähän lämpimämmälläkin ilman suurempia ongelmia kitkan suhteen, ainakin tällä tasolla missä vielä itse kiipeää.

Kesän suurimmat köysi saavutukset olivat oikeastaan se, että sai kiivetty paljon ja erityisesti trädikiipeilyä. Reiteistä mieleen jäi ehdottomasti parhaimpana Ruotsalaisten reitti Olhavalta, vaikka puhdas nousu on vielä itseltä suorittamatta. Sporttiakin tuli hieman kiivettyä ja sieltä mieleen yllättäen jäi Smooth Operator Nalkkilan släbillä. Kyseinen reitti oli ensimmäinen allekirjoittaneen 7-graden reitti. Reitti oli vaikein mitä olen ikinä yrittänyt, mutta gradesta en oikeasti osaa sanoa mitään, koska ei ole kokemusta oikeasti vaikeista sporttireiteistä. Aika näyttää mihin se 27:ssa asettuu.

Ilmat ovat alkaneet viilentyä, joten boulderointikausi osa 2 tämän vuoden osalta alkaa. Taino alkaisi varmasti jos olisi voimaa tehdä jotain. Se huono siis kesässä ja köysittelyssä on, että voima katoaa kropasta. Ja tämä siis tarkoittaa sitä, että ennen kuin mennään hakemaan ulkoa niitä maksiminousuja, on kierrettävä BK:n kautta tekemässä hieman harjoitteita.

Tässä on nyt pari viikkoa kesäloman jälkeen kiivetty ahkerasti boulderia sisällä ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että jotain kehitystä tapahtuisi. On kuitenkin myönnettävä, että en missään tapauksessa ole sellaisessa kunnossa kuin kesän alussa. Kuitenkin kiipeilyssä tämä näkyy yllättävän vähän, sillä tekniikka on parantunut pitkälti köysikiipeilyn ansiosta. Eli mitä jos sitä saisi voimaa ja yhdistäisi sen parantuneeseen tekniikkaan, voisiko silloin taas saada enemmän irti kiipeilystä? Taidanpa siis lähteä tästä Konalaan kokeilemaan voimia.

Ainiin Boulderliiga alkaa 11.10. Tampereella Nekala Mastersilla. Sinne voisi taas lähteä pitämään hauskaa.

Roadtrippailua Norjassa ja Ruotsissa

Kesän kohokohta on tietenkin aina odotettu kesäloma. Tänä vuonna aikaisemmista vuosista poiketen vietinkin osan lomasta Suomen maaperällä, mutta en onneksi kotona. Kotona lomaileminen tuntuu jotenkin loman haaskaukselta ja aika menee jahkaillessa eikä oikeastaan mitään tehdessä. Tänä vuonna suuntasin suoraan loman ekoina päivinä Lahteen ja kesämökille. Tarkoitus oli golfata, uida ja kiivetä. Suunnitelma onnistui loistavasti. 1,5 viikkoa mökillä teki hyvää niin kropalle kuin pääkopalle ja taisi tuo koirakin viihtyä.

Elokuun ensimmäisenä lauantaina pakkasimme Tintin kanssa Kia Rio:n täyteen tavaraa kahden viikon roadtrippiä varten. Kello kuusi aamulla lähdimme ajamaan E75:sta kohti pohjoista Spotify täynnä musiikkia ja erittäin hyvällä tuulella molemmat. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Tromssaan Kvaloyaan kiipeämään, mutta Markulta ja Marilta tuli Lofooteilta viesti hyvästä sääikkunasta, joten teimme muutoksia ajosuunnitelmaan. Lauantain tarkoitus oli ajaa mahdollisimman pitkälle ja päädyimmekin hieman ennen yhdeksää Kiirunan leirintäalueelle virittelemään telttaa. Kiirunan leirintäalue on hyvin varustettu ja suhteellisen halpa (160kruunua/yö) paikka lähes Kiirunan keskustassa. Tiistaina heräsimme aikaisin ja otimme kurssin kohti Lofootteja. Tässä vaiheessa maisemat alkoivat muuttua oikeasti hienoiksi, kun vuoret alkoivat piirtymään horisonttiin. Tiistaina ajoimme reilu 6 tuntia Lofooteille Paradisetin Kallen leirintäalueelle. 

Markku ja Mari olivat kiipeämässä Bara Blåbäriä, joten Tintin kanssa söimme nopean lounaan ja lähdimme etsimään Paradisetin reittejä, mitkä sijaitsevat noin 10minuutin kävelymatkan päässä leirintäalueelta. Tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että Norjassa lähestymiset saattavat olla astetta kuumottavampia kuin mitä Suomessa on tottunut. Välillä jännitti enemmän lähestymisillä kuin itse reiteillä. Tiistaina kiivettiin pari reittiä Tintin kanssa ja totuteltiin kiveen. Illalla perustettiin kunnolla leiri ja otettiin muutamat oluet. 

Keskiviikkona tarkoituksena oli vielä tutustua Paradisetin kiveen yhden köydenpituuden reiteillä, sillä olimme todenneet Tintin kanssa, että vielä ei riitä köysitoiminnan varmuus multipitch-reiteille, ensi vuonna sitten. Lounaan jälkeen Markku sai mut houkuteltua kokeilemaan Kallen rannassa olevaa Apa-nimistä reittiä. Reitti on oikein komea diagonaali halkeama, mihin saa tungettua vähän isompaakin camua. Ei mennyt reitti vaikka kuinka yritti. Seuraavana vuonna sitten sekin. Illalla fiilisteltiin oluen parissa, kun köysistö kiipeisi Puffrisetiä. Täytyy sanoa, että oli kyllä erittäin mahtavaa. Yöllä alkoi kuitenkin satamaan ja nousi aika reipas myrsky.

Seuraavana päivänä tehtiin Tintin kanssa päätös lähteä kohti Etelä-Ruotsia Abiskon kautta. Ennen Lofoottien jättämistä käytiin kiipeilykahvilassa fiilistelemässä tunnelmaa. Sieltä muuten löytyy legendaarinen tiski, missä lukee "Sport climbing is like eating in McDonalds, you know what you get". Lyhyesti otettuna ajoimme Lofooteilta Narvikiin, missä otimme huoneen hotlasta, että saatiin telttaa ja makuupusseja kuivatettua. 

Narvikista ajoimme Abiskoon vaeltamaan. Tarkoitus oli vaeltaa reilu 10km tunturijärvelle, mutta liika luotto viittoihin teki meille temput ja päädyimme vaeltamaan reilu 13km takaisin autolle. Lounaan jälkeen otimme kuitenkin tavoitteeksi tehdä yksi huiputus Abiskon tien viereiselle huipulle. Tuuri ei ollut kuitenkaan meidän puolella ja jouduimme kääntymään hieman ennen huippua takaisin ukkosen tieltä. Itse nousu oli kuitenkin loistava, mutta erittäin rankka. Pari tuntia ja noin 600m suhteellisen vaikeakulkuista polkua pitkin. Paluu autolle ja ajoimme Kiirunaan tuttuun leirikeskukseen yöksi. 

Seuraavana päivänä otimme kurssin kohti etelää ja Bohusläniä. Matkaa oli kuitenkin noin 1600km, joten teimme matkan parissa osassa ja ajoimme ensiksi melkein Uppsalaan, missä yövyimme. Seuraavaksi jatkoimmekin matkaa kohti Bohusläniä ja suoraan Ävjan kalliolle. Kallio tarjosi 40m pitkiä släbireittejä erittäin loistavalla kivellä. Tintti syttyi reitteihin ja vaati meille paluuta seuraavalle päivälle jotta pääsee liidailemaan reittejä. Leiripaikaksi valitsimme Lysekilin leirintäalueen, mikä oli hieman hintava eli 220kruunua/yö, mutta toisaalta tarjosi hyvät palvelut. 

Bohuslänissä paikalla oli Pauli ja Aki, joiden seuraan lyöttäydyimme seuraavana päivänä Galgebergetille. Loistavat paikka pitkine selkeine linjoineen. Erityisesti täälläkin huomasi, että reitit ovat pitkiä ja 70metrinen köysi alkaa olla riittävyyden rajamailla laskeutumisille. Illalla huomasi, että tuli kiivettyä suht reippaasti ja uni maistui. Seuraavana päivänä oli voimat jotenkin aivan puhki ja ei ollut fiilistä kiivetä. Tuntui hyvältä idealta viettää vapaapäivä ja käydä pyörähtämässä Nordens Arkissa eli eläintarhassa mikä on erikoistunut uhanalaisten eläimien suojeluun ja luontoonpalauttamiseen. Itselle yllätykseksi tuli kuinka uhanalainen kattohaikara ja kiljuhanhi ovat. Vaikka en aina pidä eläintarhoista niiden eetttisyyden kannalta niin tuntui, että Nordens Arkilla oli ajatusta toiminnassa ja todisteita kestävästä kehityksestä. 

Vietettiin Bohuslänissä pari päivää vähän säätä pidellen, kunnes oli aika siirtyä kohti Tukholmaa ja hotellihuonetta. Olimme alkureissusta varanneet neljän tähden hotellin Tukholman keskustasta ja tuntui ihanalta päästä kunnon suihkuun ja nukkumaan sänkyyn. Illalla kävimme syömässä Taco Barissa sekä kiersimme muutamat olutravintolat. Ero Helsingin ja Tukholman välillä on suuri, sillä Tukholma vaikuttaa ja tuntuu erittäin keskieurooppalaiselta. Miksi ihmeessä en ole aikasemmin vieraillut täällä noin niinkuin kaupunkilomalla? 

Kotimatkan viimeinen etappi oli laivamatka Tukholmasta Helsinkiin. Olo kotona oli enemmän kuin onnellinen useastakin syystä. Ensinnäkin parasta oli matkustaa tyttöystävän kanssa, toiseksi kiipeily on parasta ja kolmanneksi jaamme nyt Tintin kanssa kokemuksen ja halun päästä takaisin Lofooteille kiipeämään. 

Viikonloppu Olhavalla ja seuraavana vähän Reventeenvuorta

Huh, Olhava, mitä siitä sanoisi. Kaikki ylisanat ovat varmasti oikeutettuja. Paikka on jo pelkästään niin kaunis, että siellä viihtyy. Laitetaanpa vähän matkakertomusta sitten alle.

Perjantaina kolmen aikoihin iltapäivällä lastasimme Garon ja Ilonan kanssa Saabin täyteen Sörkässa. Matka alkoi iloisesti nelostietä pitkin Lahteen missä kävimme kaupassa. Oli muuten suhteellisen kevyet ostokset, mutta riittivät enemmän kuin hyvin koko viikonlopun. Lahdesta oli vielä noin 1,5 tuntia ajoa Repovedelle. Perillä otimme tavarat selkäämme ja aloitimme noin kolmen kilometrin tallustuksen kumpuilevaa tietä pitkin kohti Olhavavuoren leirialuetta. Kantamuksemme painoivat ihan kiitettävästi, joten onneksi vettä ei tarvitse kantaa erikseen leiriin vaan sieltä löytyy kaivo. 

Perille päästyä olin mykistynyt. Kallioleikkaus oli todella suuri, ainakin Suomen mittakaavassa ja selkeitä reittejä näkyi siellä täällä. Teltan pystys ja kamojen purkaminen hoitui nopeasti, minkä jälkeen lähdin etsimään sopivaa linjaa kiivettäväksi. Vekara(6-) vaikutti sopivalta, ainakin vielä alhaalta katsottuna. Kiivetessä pääsin kruxin kohdalle, mutta kallioleikkauksessa oli ilmeisesti lepakon pesä, vaikka kiivetessä luulin että siellä oli lintuja. No laskeuduin pultista alas ja siinä meni se yrkkä. Toisaalta pääsin edes vähän kiipeämään. Illalla istuskeltiin nuotiolla ja aikaisin nukkumaan. 

Aamulla aikaisin herätys ja sain kiipeilypariksi Rekon, kenen kanssa lähdimme suunnistamaan kohti Ruotsalaisten reittiä (5+). Reitistä sen verran, että käsittääkseni kyseessä on Suomen pisin kallioreitti. Reitti alkaa hieman traversena halkeamaa pitkin ja ohittaa Chamonix muistolaatan(2 suomalaista kuoli Chamonixilla 1986) ja jatkaa ylöspäin halkeamaa pitkin. Ilman sen suurempaa tietoa reitistä sidoin köyden ja lähdin onsight-yritykselleni. Alku on helppoa mutta hieman kuumottavaa, koska alkuun ei saa/kannata laittaa pahemmin varmistuksia, koska köydenkitka on loppureitillä todella massiivinen jos näin tekee. Ohitin muistolaatan ja puun hienosti, vaikka pikkuhiljaa huomasi lihaksistossa pumpun kasvavan. Saavutin kruxikohdan minkä alle laitoin kiilan ja klippasin. Kruxi osoittautui oikeasti suhteellisen raskaaksi ja pakitin siitä hieman takaisin lepoon. Uusi yritys ja todella komeat pannut kiilan yläpuolelta. Kiila piti ja jäin keräämään voimia uutta yritystä varten. Toisenkin kerran pääsin keräämään voimia kruxin kohdalta, kunnes pääsin kruxin ja sain laitettua uutta varmistusta sisään. Vielä pienet levot ja matka jatkui kruisailuna toppiin. Oli muuten siistein reitti ikinä. Topissa fiksasin varmistukset puuhun ja riisuin kengät alottaen Rekon varmistelun reitille. Oli kuulemma kiila kruxissa aika jumissa.

Ruotsalaisten reitti(5+) Kuva: Reko Ukko

Lounaan jälkeen seikkailumme jatkui uloimmalle sektorille, missä kävin tarkistamassa Koira nimeltä Ella- nimisen reitin. Reko otti reitiltä hienot puoliksi veteen ja puoliksi veneeseen pannut. Äyskäröitiin vene tyhjäksi ja jatkoimme Paskantärkeetä-reitin alkuun, mistä rantauduimme veneestä maalle. Paskantärkeetä-reitille valittiin varioaatio missä alku lähtee trädinä ja loppu vedetään pulttien kanssa. Reko liidasi komeasti ottaen myös parit aika mittavat pannut kruxikohdasta. Kakkostellessa tuli sellanen fiilis, että ei olis välttis pää kestänyt tuota släbiä. Muutaman tunnin seikkailuiden jälkeen maistui uni ja ruoka.

Paskantärkeetä(6a) ja Reko. Kuva: Mia

Sunnuntaiaamu alkoi yhdellä köydenhakureissulla Vekaran väliankkurilta ja matka jatkui takaisin saareen missä Salama (5+) reitti odotti yritystään. Hauskintahan oli, että lähdin vähän liian soitellen sotaan ja päädyin 3-4 metristä suoraan veteen asti. Tästä kiitokset loistavalle varmistajalle, joka tajusi tönäistä minut veteen. Olisi muuten ollut nilkka aika kovassa vaarassa. Siinä sitten kuivattelemaan tavaroita(mankkapussissa menee sellanen viikko kuivua kokonaan). Jotta ei jäisi pahaa liidipelkoa, niin saittasin Honey (5-) reitin reissun lopuksi. Leiri kasaan ja takaisin Helsinkiin. Aika hiljaista oli autossa paluumatkalla.

Salama(5+) onsight-yritys päättyi näin. Kuva: Mia

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa sunnuntaina Reventeenvuori Tintin kanssa. Päivä oli todella kaunis ja kallio kuivaa, mutta meitä oli vain 6 henkilöä koko kalliolla. Ei tarvitse varmaankaan huolestua näistä kasvaneista harrastajamääristä, jos yksi Suomen parhaimmista kalliosta on näin rauhallinen kesäviikonloppuna. Liidattiin muutama reitti trädinä ja Tintti kakkosteli. Hämmentävää oli se, että Tintti taisi löytää paremmin jammikiipeilyn kuin minä tuolla, ainakin näin kommenttien perusteella.

Seuraavat kolmisen viikkoa meneekin nyt köysikuntoa kasvatellessa ja kesästä nauttien. Jos vähän golffaisi, mökkeilisi ja ehkä kävisi hierojalla. 

Kohti Olhavaa

Säät kirkastuivat juuri hienosti tälle viikonlopulle, sillä olemme matkustamassa kiipeilyviikonlopuksi Olhavalle Repoveden kansallispuistoon. Olhava on siis se kiipeilypaikka mikä mainitaan aina jos pitää mainita yksi paikka Suomenmaalta. Korkeutta reiteillä on 20-50m, joten nyt päästään sellasiin lukemiin, että esimerkiksi yläköysittely alhaalta varmistaen ei tulee enää kysymykseen. Reitit on pääasiallisesti trädiä, mutta mukaan mahtuu muutama sporttikin.

Täytyy myöntää, että tällä hetkellä jännittää hieman. Olhavalla sijaitsee muutama legendaarisimmista reiteistä Suomessa ja on oikeasti todella hienoa lähteä kokeilemaan itseä niitä vastaan. Reitit on ensinoustu jo aikoja sitten ja mikäli juttuja on uskominen niin gradet saattavat olla aika napakoita, mutta pistetään parasta peliin.

Varusteita tuntuu olevan suhteellisen paljon otettavaksi mukaan. Pelkästään köysittelykamat vievät paljon tilaa, minkä lisäksi mukaan pakataan teltta, makuupussi, makuualusta ja retkikeittimet. Moonin kiipeilyreppu, Haglöfsin OXO 80 rinkka ja DMM:n köysipussi näyttävät uhkaavan täysiltä.

Sataa, sataa ropisee ja kiipeilläkkin haluaisi

Kuukausi taas vierähtänyt erittäin nopeasti. Juhannuksena pamahti 27 vuotta mittariin ja lahjaksi tyttöystävä antoi Gimme Kraft-kiipeilyharjoitekirjan.

Sitten asiaan eli kiipeilyyn. Kuten jo taisin mainita viime kirjoituksessa, niin kevään boulderoinnin jälkeen köysittely on maistunut paremmin kuin koskaan. Pääsin kokeilemaan trädi-kiipeilyä ja se kolahti enemmän kuin lujaa. Henkisen kantin yhdistäminen fyysiseen suoritukseen tekee trädittelystä vielä siistimpää, sekä se, että aina ei ole pakko kiivetä sitä omaa maksimia vaan voi kiivetä myös vaan siistejä linjoja ja nauttia kiipeilystä. Innostuksessani oli kuitenkin yksi pulma, nimittäin aina ei voi kiivetä muiden kamoilla eli varmistuksilla, joten pienen pähkäilyn jälkeen marssin Camuun ostamaan itselleni alun trädiräkkiini. Se sisältää seuraavat osaset:

• BD C4 koko 2
• BD C4 koko 1
• BD C4 koko 0.75
• BD C4 koko 0.5
• BD C4 koko 0.4
• BD topper-kiilat 1-13

Tuolla räkillä lähdin yhdessä tyttöystävän kanssa kohti Kustavia eli luvassa oli viikonloppu jammikiipeilyn parissa. Kumpikaan meistä ei ollut ennen jammikiivennyt ja sitä varten ostettiin myös jammihanskat molemmille. Protip: Ocun jammihanskoissa kannattaa miesten lähteä sovittamaan M-koosta, ovat nimittäin suht jännästi mitoitettu. Kustaviin ajelee sen reilu 3tuntia Helsingistä ja oltiinkin perjantaina vasta myöhään illalla paikalla, joten teltta pystyyn Loostholman leirintäalueelle ja unta kuulaan. Lauantaina aamupäivästä tihkutti sen verran, että tapettiin aikaa pelaamalla noppaa ja kahvittelemalla. Iltapäivällä viiden aikaan sää näytti paremmalta ja suunnattiin Hopiavuorelle ottamaan ensimmäiset kosketukset halkeamiin. Voin kyllä sanoa, että vähän arvelutti mihin sitä oli lupautunut. Lastenhuoneen avaimet (5) oli ensimmäisenä vuorossa ja pääsin useiden kirosanojen jälkeen kakkostelussani toppiin. Viritettiin reitille yläköysi ja Tintti pääsi itse kiroilemaan halkeamaan. Ja lopulta useamman melkein luovutuksen jälkeen Tinttikin pääsi toppiin. Seuraavaksi vuorossa oli allekirjoittaneella Aallon helmen (5) kakkostelu. Tässä pääsi useampi aika tiukka puhallus, kun ei reitin muuvit meinannu aueta. Nyt oltiinkin valmiita siihen mihin olin henkisesti valmistautunut eli ilmeisen legendaarisen Säkkipillin (6-) puhaltamiseen. Hieman epäuskoisesti räkkäsin varmistukset valjaisiin ja sidoin itseni köyteen. Reima lähti varmistamaan meikäläisen menoa. Kädet sisään halkeamaan ja siitä lähdettiin hakemaan jammeja, mutta niitä ei vaan löytynyt ainakaan helposti. Muutamia yrkkiä eteenpäin sain jo alkua viriteltyä ja näytti edes hieman kiipeilyltä. Parit camutkin sain laitettua halkeamaan ja pari vetoa eteenpäin kunnes tunsin ikävän luiston jammeissa ja alas tultiin. Siinä oli mahdolliset tonttipannutkin lähellä, mutta onneksi mitään ei kuitenkaan käynyt. Jo tämä nahistelu legendaarisen halkeaman kanssa sai fyysiset voimat loppumaan. Näin vielä kun seurueesta yksi toisti säkkipillin ja vannoin kiipeäväni sen vielä ilman yläköysitreeniä.

Seuraavana päivänä paistoikin jo aurinko mukavasti ja otimme suunnan Pohjavuorelle. Tyttöystävällä oli päivän projektina ensimmäinen ulkoliidi ja sekin vielä tässä tapauksessa suoraan trädinä. Reitti Roiskeläppä (4) harjoiteltiin hienosti kakkostelemalla ja siivoamalla allekirjoittaneen liidin jälkeen. Oli hieno katsoa kuinka ihminen voittaa pelkonsa ja jatkaa vaan taistelua toppia kohti. Parit pannut viimeisellä lipan ylityksellä itselaittamiin varmistuksiin oli aika tiukka veto, sillä varmasti suuriosa olisi voinut luovuttaa siinä vaiheessa, mutta tyttöystävä taisteli tiensä toppiin. Hymy olikin aikamoinen topissa. Itsekkin tuli kokeltua vähän uutta, kun räkkäsin suht isoa camua valjaisiin ja lähdin valloittamaan ensimmäistä offariani nimittäin Tsaikkaa (4). Topissa olin kyllä yhtä hymyä sillä tuo oli mitä mahtavinta kiipeilyä vaikeudesta riippumatta.

Säkkipilli (6-)

Roiskeläppä (4)

Kesä on täällä ja miten se vaikuttaa kiipeilyyn

Kesä on vihdoin täällä ainakin lämpötilojen puolesta. Viikonloppuna oli maistiaisia kesälämmöistä, kun Hyvinkään Piilolammella kiipeillessä tuli suorastaan kuuma ja sitä hakeutui varjoon. Sitä voisi kuvitella, että on todella siistiä päästä kiipeemään lämpimissä keleissä, mutta todellisuudessa kitkat alkaa loppumaan kun päästään +15 asteen ylitse. Sitten vaan etsimään varjoisampia paikkoja varsinkin boulderointiin, missä kitkoilla on suurempi merkitys.

Kiipeilyllisesti on ollut aika jännää. En ole ottanut oikeastaan mitään stressiä treenaamisesta tai kiipeilystä noin yleisesti. Treenikerrat ovat pyörineet siinä 4-5 kertaa viikossa ja homma tuntuu sujuvan mitä mainioimmin. Ulkona on tullut pyörittyä jonkin verran, ensimmäinen ulkosportti 6a kiivetty, träditetty vähän lisää ja boulderissa tullut muutamia kivoja reittejä kiivettyä. Kaiken kaikkiaan todella mainiosti kulkee.

Ehkä suurin juttu mitä viime aikoina on tullut, että pääsin liidaamisessa eroon turhasta pelkäämisestä ja uskallan ottaa niin sisällä kuin ulkona kunnon pannuja ja yrittää oikeasti reittejä. Onsightia ei pelkää samalla tavalla kuin aikaisemmin ja toki sitä tarkastaa graden alkuun ennen kiipeilyä. Parasta tämä pelon voittaminen oli huomata Salmiksessa, kun uskalsi vain kiivetä ja nauttia siitä ihan mielettömästi. Muutenkin köysittely tuntuu tällä hetkellä aivan mahtavalta.

Kesälomasuunnitelmat menivät vähän uusiksi. Alunperin tarkoitus oli mennä tyttöystävän kanssa Yhdysvaltoihin moikkaamaan kavereita ja vähän ehkä vaeltelemaan Yosemiteen. Erinäisistä syistä johtuen päätimme lähteäkkin Lappiin, Ruotsiin ja Norjaan autolla. Pakataan mukaan vaellus-, boulderi- ja köysikamat ja ollaan reissun päällä sen noin pari viikkoa. Aluksi oli kyllä vähän alakuloiset fiilikset kun ei päässyt Jenkkeihin, mutta nyt alan olee aika fiiliksissä.

Mikäs siinä muuten on, että kun on pitkään kiipeemättä ulkona, niin innostus lähteä laskee hieman, mutta taas yhden ulkoilukerran jälkeen ei haluaisi tehdä mitään muuta. Outoa.

Sisältä ulos ja muovipuristelu tuntuukin tylsältä, mitä häh

Viime viikon flunssat on selvitetty ja on päästy takaisin urheilun pariin. Viikon verran tuli nautittua flunssasta ja samalla lepuutettua lihaksia, sekä erityisesti sormien ihoa.

Pari viikonloppua sitten tuli käytyä vierailemassa Kirkkonummen särkyneellä kivellä, missä siis tuli otettua turpaan mm. kaikelta viime vuonna samoihin aikoihin. Muistan sen fiiliksen, kun mikään ei onnistunut ulkokiipeilyssä ja oikeastaan tuntui tosi turhauttavalta. Tällä saattoi olla vaikutusta siihen ettei viime kesänä paljoa ulkona kiivetty. Tänä keväänä meininki oli täysin eri, nimittäin päädyin projektoimaan Siirtolohkare-nimistä reittiä, jolla greidinä komeilee 7a. Reitti ei ehkä se vaikein ole, mutta sopivan vaikeita muuveja allekirjoittaneelle. Alussa deadpointataan vasemmalla kädellä kiteiseen kahvaan, josta huonolla vedolla saa raavittua sormista ihon verille, niinkuin allekirjoittanut tekikin. Sain stikattua kruxi-muuvin hienosti useampaan kertaan, mutta sormista oli iho niin riekaleina, että vika vaikea muuvi jäi tekemättä. Harmittaa tietenkin hieman, mutta pitää palata projektoimaan takaisin sitä reittiä.

Haukilahdessa on tullut projektoitua Sakai Direct reittiä, jossa lähtötilanne oli, että en päässyt ekaa muuvia ja nyt ollaan tehty jo kruxi-muuvi muutamaan kertaan. Kyllä se siitä aukenee. Tästä huomasin omalta osaltani, että ulkona on todella mukava projektoida reittejä, ehkä vähän jopa liian vaikeita itselle. Kävin myös E75:lla viime viikonloppuna ja koin valaistuksen, sillä ei noin mahtavaa ole kiipeily vielä ulkona ollut. Hiekkakivi oli mahtavaa ja reitit oli siistejä. Ymmärrän ehkä jo hieman Fontsun hienoutta.

Ensi viikolla olisi sitten Affiksen reissu edessä ja siellä kolme peräkkäistä kiipeilypäivää. Katotaan miten näpit jaksaa. Suuria paineita aiheesta ei ole, vaan tarkoitus on tutustua uusiin reitteihin ja maisemiin. 

Takatalvi iski ja treenit rankkenee

Puuh, loskaa, loskaa ja vielä kerran märkää loskaa. Ulkokautta kesti pari viikkoa ja saldona neljä ulkokiipeilykertaa. Osa hieman huonosti ajoitettuja sormien ihon kunnon takia, mutta opettavaisia kertoja jokainen. Harmittaa kuitenkin vielä, että viikonloppuisin ei ole ilmat suosineet ja arkipäivisin pimeä tulee suhteellisen aikaisin, jos työpäivän jälkeen yrittää kiirehtiä kiville ottamaan turpaan reiteiltä. 

Otin tällä viikolla pyöränkin pois talviteloilta ja aloitin työmatkapyöräilyn. Työmatkaa kertyy 9km suuntaansa ja siinä kuluu aika tarkkaan 20min suuntaansa eli nopeasti laskettuna viikossa tulee 200min aerobistatreeniä lisää ohjelmaan. Tuo on oikeastaan aika paljon, kun miettii treeniohjelman koostuvan viikossa 5 kertaa kiipeilyä, 2 lepopäivää jolloin venytellään ja käydään juoksemassa. Olen yrittänyt tähdätä 12h/vko liikuntatahtiin, mikä on itseasiassa aika paljon. Tästä päästään siihen, että ruokaa kuluu todella paljon. Vasta tällä viikolla pyöräilyiden mukaan tulon jälkeen, tajusin syöväni liian vähän. Ei vaan riitä energiat palautumiseen kunnolla ellei lisää reippaasti suoraan kaloreidenmäärää. 

Pitkäaikainen tavoitteeni on saada kroppani sellaiseen kuntoon, että kestää liikuntaa mutta ennen kaikkea istumatyötä. Liian monta tuttua toimistotöissä valittaa selkäkivuista ja itse en suostu rajoittamaan elämääni asialla johon voin itse vaikuttaa. Kuitenkin silkka voiman kasvattaminen ei auta vaan myös lihashuolto on suuressa roolissa. Olen nyt venytellyt noin 2 tuntia viikossa kiipeilylepopäivinä ja vaikutus näkyy suuresti. Aamuisin on helpompi nousta sängystä ja olo on muutenkin kevyempi. Toki vaikutukset näkyvät myös kiipeilyseinällä, kun jalka on alkanut nousemaan parempaan tahtiin ylös otteilta. Joogan kun saisi vielä viikottaiseen rytmiin upotettua, niin olisin varmasti optimaalisessa tilanteessa. 

Itse kiipeilytreenit ovat sujuneet mukavasti, vaikkakin oikean käden keskisormen nivel ja pulley ovat olleet arkoja. Olen kuitenkin keskittynyt BK Isatiksessa kiipeemään kattoreittejä, jolloin saan vahvistettua keskikroppaani. Tuloksiakin on tullut, mutta matkaa on vielä paljon. Köysihommissa olen siirtänyt vihdoin pääni sisällä painopisteen yläköysittelystä liidaamiseen ja on vielä aika nöyrää kun 6a-graden reiteiltä tulee liidatessa pataan. Toisaalta se laittaa motivaatiolle vielä enemmän buustia, kun tietää että tuloksia ei tule muuta kuin treenaamalla. 

On myös ollut hieno seurata tyttöystävän kiipeilyn edistymistä. Varsinkin nyt, kun hän on päässyt käymään sen 3-4 kertaa viikossa treenaamassa ja tulokset ovat alkaneet näkyä. On se vaan melki pakko todeta että 1-2 kertaa viikossa kiipeily ei välttämättä kehitä taitoja, vaan enemmänkin pitää yllä jo olemassa olevaa tasoa. 

Ulkokausi avattu vuodelle 2014

Viime kesänä ei tullu pahemmin vierailtua ulkokiipeilypaikoilla. Tarkemmin ottaen Koivusaaressa, Meilahdessa ja Lintukalliolla tuli vierailtua kertaalleen ja tulihan siellä kaikelta turpaan. Tuntui niin kömpelöltä ja voimattomalta, kun ei oltu enää sisällä puristamassa niitä muoviotteita. Eli viime kesältä ei jäänyt oikeastaan yhtään suurta taistelukokemusta mieleen, ainoastaan ajatus, että tätä on pakko ilmeisesti harjoitella aika paljon enemmän.

Sääjumalat olivat suotuisia tänä talvena ja sallivat ulkokiipeilykauden avauksen helmikuun lopulle. Ensimmäisenä palasin Koivusaareen, jossa kaikki reitit tuntuivat oudoilta. Paikalla oli paljon porukkaa avaamassa kautta. Itselläkin kausi aukesi hienosti Mumbon (6a) toppaamisella. Fiilis oli aivan mahtava, kun sai oikeesti kiivettyä jotain järkevää pihalla. Seuraavaksi lähdettiin tutustumaan Pihlajamäen kallioihin, joista mukaan tarttui Rantaleijona (6B+). Rantaleijonan yrkkäämisessä siisteintä oli etsiä itse sitä betaa, miten asiat pitää tehdä. Voisi sanoa, että homma lähti hienosti alkuun.

Toki vuodenaikaan kuuluvasti on myös satanut, joten sisätreenit eivät ole mihinkään poistuneet. Talvella vaivanneet pulley-vammat ovat vasemmasta keskisormesta hävinneet ja oikeastakin hävisi hetkeksi kunnes innostuin krimppailemaan Isatiksessa hänkillä ja siitähän se ärtyi. Nyt on otettu hieman rauhallisesti sisällä, koska oikean käden keskarin pulley ja keskinivel vähän vihoittelevat, jos ei lämmittele kunnolla tai ole varovainen. Sisätreenaus on kuitenkin ollut ihan onnistunutta ja kehitystä on tapahtunut. Köysihommissa pitäisi liidaamista harrastaa enemmän ja enemmän, sillä 22.3. olisi Kiipeilyurheilijoiden leikkimieliset köysiskabat. Toki skaboissa karsinnat on yläköydellä ja vasta finaalissa liidaamista, joten turha melkein odottaa, että joutuis siellä liidailemaan.

Hyvä fiilis kohti kesää mennessä. Ahvenanmaanreissuun on 1,5kk aikaa ja kesällä varmaankin tulee käytyä Niemisel Ruotsin Lapissa. Sekä mahdollista kesälomareissua Kaliforniaan on harkittu.

Onnistumista ja vuositilinpäätös

Taas on näemmä päässyt menemään hetki edellisestä postauksesta, mutta koitetaan kertoa kaikki oleellinnen. 

Isatiksen avajaiset olivat niinkuin taisin jo kirjoittaakin ja menivät oikein mallikkaasti. Helmikuun ajan treenausta on ollut säännöllisesti 3-5 kertaa viikossa ja köysittelemässä on käyty kerran viikossa tahdilla. Mitään erityistä en ole lisännyt treeniin, mutta jotain edistystä on nyt vähän ajan sisällä tapahtunut. On vaikea selittää miksi yhtäkkiä kiipeily onkin helpompaa, luontevampaa ja jotenkin omalla tavallaan järkevämpää kuin aikaisemmin. 

Vaikka gradet sisällä ovat enemmän kuin subjektiivisia, niin kyllä niillä jotain kehitystä pystyy todennäköisesti mittaamaan. Silloin kun vuosi sitten aloitin, oli nelosen reititkin suurelta osin voittoja. Viikko sitten sain topattua usean session jälkeen ensimmäisen 7a:n sisällä. Se oli samanlainen fiilis kuin ensimmäisen 6a:n jälkeen. Tuntui, että henkiset muurit sortuivat ja siltä se itseasiassa tuntuu vieläkin. Jotenkin on tuon jälkeen helpompi yrittää vähän niitä vaikeampia reittejä. Kirjoitin projektoinnista ja onnistumisesta Isatiksen blogiin (http://www.isatis.fi/fi/isatis/blog/).

Eli lyhyesti, vuosi on nyt kulunut ja kiipeily on siistiä vieläkin. Ulkokausikin näyttää alkavan pikkuhiljaa. Reissu Ahvenanmaalle on varattu. Hain Boulderkeskuksen shopista pari Organicin crashpadia. Vielä tarvitsee ulkoköysittelyitä varten hommata muutama slingi ja karabiineri. 

Mitäköhän sitä odottaisi ulkokaudelta ja seuraavalta kiipeilyvuodelta? Ainakin paljon kiipeilyä ulkona, niin boulderia kuin köysittelyä. Greideistä en osaa sanoa mitään, mutta ainakin käyn antamassa pari yritystä Rollareiden Mantralle (7a) ja Ruotsin Lapissa olisi tarkoitus käydä Niemesel testaamassa Wild Thingiä (7a+). Bouldereista en ole edes miettinyt mitä kaikkea haluaa testailla, no ehkä Affiksen jälkeen tietää paremmin. 

BK Isatis Open ja sairastelua

Viime kirjoituksestahan on näemmä vierähtänyt melki pari viikkoa. Syynä kirjottamattomuuteen on se, että en ole pahemmin kiipeillyt. Viime viikko meni oikeastaan flunssasta toipuessa ja edellisellä viikolla kävin kolme kertaa kiikkumassa. Oikeastaan pari helppoa viikkoa on ollut aika hyvä omalla kropalle ja mielelle. Kroppa saanut levätä oikeasti ja pää on kerännyt lisää intoa päästä seinälle. Kevyet viikot olivat hyvä veto ennen lauantaisia Boulderkeskus Isatiksen Open-kisoja.

Kisat järjestettiin siis Boulderkeskuksen uudessa toimipisteessä Herttoniemessä ja olivat tyyliltään avoimet ja pistelaskussa käytettiin sovellettua koivukylä-metodia, jossa vain parhaimmat 20 reittiä laskettiin jokaiselta kiipeilijältä. Pelkäsin ennen kisoja, että flunssa on tehnyt pahojakin tuhoja kropassa alkuviikon aikana. Kumma kyllä, kiipeily tuntui todella hyvältä heti alusta lähtien. Alkuun napsin lämmittelyksi helpoimpia reittejä, josta siirryin vaikeammille. Käytännössä kaikki reitit paitsi yksi menivät flashinä ja yksi joka ei mennyt olikin niin mukava muotokikkailu ilman otteita, että sitä jaksoikin hieroa. Kiipeilyaikaa oli se 6 tuntia, joista käytin 5,5h eli ihan mukavasti. Viimeiset 1,5h hieroin parin tyypin kanssa erästä punaista reittiä joka vaati tekniikkaa ja tasapainoa. Kyseinen reitti ei ollut mitenkään mun tyylinen, joten oli ilo yrkkäillä sitä ja huomata oma kehitys jokaisella yrityksellä. Ei se reitti lopulta edes mennyt, mutta jäi todella positiivinen fiilis. Ehkä sitten tiistaina se menee kun pääsee uusilla nahkoilla kiipeemään.

Sunnuntaina kroppa ilmoitti lähes jokaisen lihaksen voimin, että eilen tuli oikeasti tehtyä jotain. En muista millon viimeksi on näin raju olo ollut. Mutta urheasti Subwayn kautta katsomaan Superfinaaleja, joissa lauantain kisan voittajat kisasivat Jernejiä ja Rustamia vastaan. Olin kisoissa harjailemassa otteita, joten näki aika läheltä sen miten vaikeita ne reitit oikeasti olivat. Propsit vaan kaikille järjestäjille ja osallistujille.


Ainiin ja jatkossa meikäläisen turinoita voi lukea Boulderkeskuksen sivuilta http://www.isatis.fi/fi/isatis/blog/

Kisoihin valmistautumista ja peruskuntoreeniä

Viikko alkoi mukavasti liiditreenillä Salmiksessa ja jatkui parilla kerralla Pasilaa boulderoinnin merkeissä. Keskisormien pulleyt vaivaavat vieläkin vaihtelevasti eikä oikein vielä uskalla täysiä repiä, joten olen keskittynyt lähinnä kiipeemään vaan määriä ja vaihtelevia reittejä. Boulderi näyttää sujuvan yllättävän hyvin, vaikkakin kova hinku olisi projektoida eri reittejä, mutta annetaan nyt sen projektoinnin olla vielä hetken ja kiivetään määrää. Lauantaina kävin yläköysittelemässä Salmiksessa ja se itseasiassa sujui yllättävän hyvin. Sain kiivettyä useamman 6a+/6b reitin joko ekalla yrittämällä tai viimeistään toisella.

Se mikä jäi vielä häiritsemään on, että omassa jalkatekniikassa on jotain pahasti pielessä, koska kengät kuluvat jalkapöydän päältä isovarpaan kohdalta pahasti. Ilmeisesti raahaan joissain muuveissa jalkoja huomaamatta kitkaseinää pitkin, jolloin kulumista käy. Pitänee ilmeisesti alkaa tarkkailemaan enemmän sitä miten kiivetään ettei tarvi jatkuvasti uusia kenkiä ostaa tai vanhoihin tehdä viritelmiä.

Boulderkeskus Isatiksen avajaiset on vihdoin 1.2.2014 ja siellä on skabat, johon on tarkoitus mennä. Katsotaan miten pärjätään. Venyttelykin on alkanut tuottaa tulosta ja kroppa tuntuu aika paljon kevyemmältä.

Ensimmäisiä liidaamisia

Eilen maanantaina päädyin kaverin kanssa Salmisaaren Kiipeilyareenalle uusi köysi mukanani ja kova into päästä liidailemaan. Alkuun vähän boulderia ja yläköysittelyä, jonka jälkeen siirryttiin Rocktopialle. Olin aluksi katsellut siitä sellaista sopivaa violettia 5c-kahvoittelua, mutta ikävä kyllä se oli aika ruuhkainen, joten kaverin innottamana päädyin sitomaan itseäni köyteen Rocktopian alapäässä 6a+ reitin alussa. Alku lähti iloisesti ja sain klippailtua kivasti itseni viidenteen klippiin, jonka jälkeen alkoivatkin vaikeudet. Tuli vähän tiukempaa muuvia jonka seurauksena otin ihan autenttiset liidipannut ja pää kesti vielä jopa sen, mistä yllätyin. Tämän jälkeen kiivettiin vielä yhtä 5c:tä hänkiltä, josta otin topista myös aika makeet pannut. Lopuksi käytiin vielä kiipeemässä Rocktopialta se 5c ja enpä oo vähään aikaan saanu itselleni sellasta hikeä päälle.

Kaiken kaikkiaan hyvää tuossa eilisessä treenissä oli, että sain liidattua ja ennen kaikkea uskallettua kiivetä normaalisti ilman pelkotiloja. Jotenkin tuntuu, että tämä on ns. uusi alku, kun pitää alkaa ajattelemaan reittejä eri tavalla ja vähän alemmilta greideiltä. Todella hyvät fiilikset tuo kerta jätti ja olon, että tuota on pakko saada lisää.

Niin ja tietenkin isompana juttuna on, että lähdetään porukalla 17.-21.4. eli pääsiäisenä Ahvenanmaalle kiipeemään boulderia.

Kevyempää treeniä ja kurssittelua

Tämä viikkohan alkoi todella hienoissa fiiliksissä niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin tuon 6c+:n yläköydellä. Vaikka kiipeily periaatteessa sujuu hienosti, on taivaalla mustia pilviä sillä molempien keskisormien A2 pulleyt vihoittelevat. Tämä aiheuttaa sen, että krimppailusta on käytännössä luovuttava täysin treenailussa ja tiukat hänkkipätkätkin ovat vähän nou-nou. Tästä syystä olen tällä viikolla ottanut aika rauhallisesti vaikkakin määriä on tullut kiivettyä eli määrä on korvannut rankkuuden, mikä on auttanut jo hieman sormiin. 

Torstaina oli vuorossa paljon odotettu lead-kurssi tyttöystävän kanssa Kiipeilyareenalla. Kurssilla oli yhteensä kuusi henkilöä, joten saatiin oikeasti treenattua asioita neljässä tunnissa. Aluksi käytiin läpi varusteita vähän tarkemmin esimerkiksi köyden ja jatkojen ominaisuuksia ja hankintaa. Tämän jälkeen harjoiteltiin yläköyden varassa köyden klippaamista, mikä oli mielestäni hyvin hyödyllinen harjoitus. Kävimme myös läpi varmistustavat ATC:llä ja grigrillä, sekä varmistuksessa huomioon otettavat asiat. Nyt olikin vuoro kokeilla jo itse liidaamista, lähinnä idealla käytä-kaikkia-otteita. Hyvinhän se meni kaikilta kurssilaisilta. Ehkä vaikein tilanne koko kurssilla oli se kun harjoiteltiin tippumista köyteen. Suoraan sanottuna se oli aluksi jännittävää ja lopulta hauskaakin. Ilmeisesti tiputtautuminen on vaikein osa kurssia monelle, mutta meidän porukassa kaikki vaan päästivät irti sen enempää miettimättä. Lopuksi käytiin vähän läpi ankkurilla toimintaa ulkokallioilla ja suurimpia asioita mitä pitää ulkokiipeilyssä huomioida liidatessa.

Perjantaina oli Konalassa BK:lla #kiipeily-porukan tapaaminen, jossa suoritin vain kevyttä kiipeilyä vaikka enhän nyt onnistunut pysymään alle kutosen reiteillä. Kiipeily tuntui hyvältä, mutta lähinnä homma oli sellasta läpsyttelyä eikä mitään hampaat irvessä treenaamista. Kiipeilyn jälkeen kävin ostamassa vielä BK-shopista Rocan 9.8mm 70m köyden ja Moonin Aerial Bagin eli repun kiipeilyä varten. 

Lauantaina vuorossa oli venyttelyä ja lepoa, jotta sunnuntaina jaksaa kiipeillä. Käytiin sunnuntaina tyttöystävän kanssa heti aamusta Pasilassa boulderoimassa. Oma treenaus oli taas helpoilla reiteillä pysymistä ja vain määrän kiipeemistä. Pulleyt eivät ärtyneet, mikä oli plussaa ehdottomasti. Tyttöystävällä on eräs 6a-projekti Pasilassa, mitä yhdessä ratkottiin ja mietittiin toimivaa betaa hänelle. On todella jännä miettiä betaa 20 senttiä lyhyemmälle henkilölle. Projekti ei vielä mennyt, mutta alkaa olla niin lähellä, että uskoisin projektin menevän joko seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla. 

Säät näyttävät vihdoin muuttuvan oikeasti talviseen suuntaan ja sen kunniaksi käytiin vielä tänään sunnuntaina koiran kanssa 1,5h lenkillä. 

Vuosi aloitetaan kevyesti ja järkevästi

Välipäivinä tuli jumpattua kiipeilyn saralla sen verran, että selkä meni mukavasti jumiin ja uusivuosi vietettiin särkylääkkeitä nappaillen. Kuitenkin perjantaina 3.1. pääsinkin jo Salmikseen, jossa köysiteltiin hieman, ei oikeastaan mitään mainittavaa suoritusta tullut. Vähän siinä tuli alitajuisesti säästeltyä, koska tiesin tulevan viikonlopun ja loppiaisen olevan hyvin kiipeilypainoitteinen, nimittäin olin luvannut "vahingossa" olla kiipeilemässä neljä päivää putkeen. Ei tietenkään järkevää, mutta tälle kerralle olin keksinyt tavan huijata kroppaani ja ekaa kertaa vuosiin venytellä systemaattisesti iltaisin.

Lauantaille oli Boulderskeskuksessa vuosijäsenskabat Pasilassa, jossa oli tehty noin 30 uutta reittiä kolmeen eri muotoon vuosijäseniä varten. Kisathan käydään hyvin vapaamuotoisesti ja betaa jaetaan reilusti kaverillekkin. Voittajatkin selviävät vasta vuoden päästä, joten eipä tuota voi oikeastaan kisaksi kutsua muuten kuin nimellisesti. Kuitenkin sitä itsekkin käy niitä reittejä yrkkäilemässä puolitosissaan, varsinkin kun olin sopinut sunnuntaille puolillepäivin köysittelyä kaverin kanssa. Sain muutaman kivan reitin kiivettyä aika pienellä panostuksella. Pasilaan jäikin aika monta projektia noiden kisojen jälkeen. Lipesin paikalta suhteellisen aikaisin nukkumaan, jotta jaksan seuraavana aamuna köysitellä.

Sunnuntai alkoi mukavasti kaverin viestillä, että josko ei tänään kiipeilläkkään. Hetken siinä arvoin ja päätin lähteä Pasilaan yrkkäilemään edellisenä päivänä jääneitä projekteja. Voi hyvää päivää, miten huono reeni pamahti päälle. Ei sitten mikään onnistunut. Kaikki, siis ihan kaikki tuntui vaikealta. Reilun tunnin jälkeen annoin periksi ja kävin kokeilemassa punttisalin puolella miten onnistuu, no ei onnistunut. Hieman pettyneenä ja yllättyneenä omaan suoritukseen kävelin 5km lenkin Pasilasta kotiin tekemään sushia. Toisaalta oli kolmas treenipäivä putkeen, että siinä mielessä saattaa olla vähän aihettakin huonompaan suoritukseen, vaikka kuinka lauantaina teki kevyemmän treenin.

Sunnuntainen tappiomieliala painoi vielä hieman maanantaina eli loppiaisena, jolloin oltiin luvattu tyttöystävän kanssa käydä tutustuttamassa kaveripariskunta köysittelyn maailmaan, he olivat siis jo harrastaneet boulderointia aikasemmin. Puoleltapäivin Salmisaareen, kamat niskaan ja toiselle koulutusparvekkeelle näyttämään vähän miten menetellään. Pariskunnalla meni hienosti ja innostuivat heti tästä uudesta ulottuvuudesta kiipeilyyn. Hyvä homma siis. Mutta parasta koko treenisessiossa oli, että tyttöystävä nakutti kaveripariskunnan lähdettyä omia projektejaan maaliin ja eteenpäin. Se on kyl hieno nähdä miten toinenkin kehittyy kovaa vauhtia. Omalta kiipeilyltä en odottanut oikeastaan mitään neljännen treenipäivän takia, vaan olin varautunut olemaan vain belay bitch muille. Kuitenkin kaveripariskunnan lähdettyä päädyin myös itse hyvikseen yrkkäilemään reittejä. Jotain 6a/6b reittejä meni ekalla yrityksellä ylös ja fiilis oli sellanen semi-ok. Mentiin vielä lopuksi yläparvekkeelle, jossa tyttöystävällä oli yksi projekti. Huomasin osan yläparvekkeen reittien olevan uusia ja siellä oli erityisesti yksi musta 6c+ reitti, joka ei näyttänyt niin älyttömältä greidiinsä nähden. Päätin antaa yrityksen reitille ja lähtöotteissa vielä mietin, että kuinka tipun ekan parin metrin aikana. Vähän yllätti kun pääsin ekalle kruxille kivuttomasti ja tokalla yrityksellä siitä yli, jonka jälkeen siististi tokalle krutxille, josta myöskin tokalla yrityksellä ylös ja sitten olinkin topissa. Kyseinen reitti oli todella mahtavaa sisäkiipeilyksi ja pakko käydä kokeilemassa kyseistä reittiä vielä liidinä. Kävinpä viel kertomassa kyseisen reitintekijälle kiitokset.

Tänään on välipäivä, joten ajattelin venytellä vähän paremmin, sillä kroppa väittää että viime päivinä on kiipeilty aika reilusti.