Roadtrippailua Norjassa ja Ruotsissa

Kesän kohokohta on tietenkin aina odotettu kesäloma. Tänä vuonna aikaisemmista vuosista poiketen vietinkin osan lomasta Suomen maaperällä, mutta en onneksi kotona. Kotona lomaileminen tuntuu jotenkin loman haaskaukselta ja aika menee jahkaillessa eikä oikeastaan mitään tehdessä. Tänä vuonna suuntasin suoraan loman ekoina päivinä Lahteen ja kesämökille. Tarkoitus oli golfata, uida ja kiivetä. Suunnitelma onnistui loistavasti. 1,5 viikkoa mökillä teki hyvää niin kropalle kuin pääkopalle ja taisi tuo koirakin viihtyä.

Elokuun ensimmäisenä lauantaina pakkasimme Tintin kanssa Kia Rio:n täyteen tavaraa kahden viikon roadtrippiä varten. Kello kuusi aamulla lähdimme ajamaan E75:sta kohti pohjoista Spotify täynnä musiikkia ja erittäin hyvällä tuulella molemmat. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Tromssaan Kvaloyaan kiipeämään, mutta Markulta ja Marilta tuli Lofooteilta viesti hyvästä sääikkunasta, joten teimme muutoksia ajosuunnitelmaan. Lauantain tarkoitus oli ajaa mahdollisimman pitkälle ja päädyimmekin hieman ennen yhdeksää Kiirunan leirintäalueelle virittelemään telttaa. Kiirunan leirintäalue on hyvin varustettu ja suhteellisen halpa (160kruunua/yö) paikka lähes Kiirunan keskustassa. Tiistaina heräsimme aikaisin ja otimme kurssin kohti Lofootteja. Tässä vaiheessa maisemat alkoivat muuttua oikeasti hienoiksi, kun vuoret alkoivat piirtymään horisonttiin. Tiistaina ajoimme reilu 6 tuntia Lofooteille Paradisetin Kallen leirintäalueelle. 

Markku ja Mari olivat kiipeämässä Bara Blåbäriä, joten Tintin kanssa söimme nopean lounaan ja lähdimme etsimään Paradisetin reittejä, mitkä sijaitsevat noin 10minuutin kävelymatkan päässä leirintäalueelta. Tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että Norjassa lähestymiset saattavat olla astetta kuumottavampia kuin mitä Suomessa on tottunut. Välillä jännitti enemmän lähestymisillä kuin itse reiteillä. Tiistaina kiivettiin pari reittiä Tintin kanssa ja totuteltiin kiveen. Illalla perustettiin kunnolla leiri ja otettiin muutamat oluet. 

Keskiviikkona tarkoituksena oli vielä tutustua Paradisetin kiveen yhden köydenpituuden reiteillä, sillä olimme todenneet Tintin kanssa, että vielä ei riitä köysitoiminnan varmuus multipitch-reiteille, ensi vuonna sitten. Lounaan jälkeen Markku sai mut houkuteltua kokeilemaan Kallen rannassa olevaa Apa-nimistä reittiä. Reitti on oikein komea diagonaali halkeama, mihin saa tungettua vähän isompaakin camua. Ei mennyt reitti vaikka kuinka yritti. Seuraavana vuonna sitten sekin. Illalla fiilisteltiin oluen parissa, kun köysistö kiipeisi Puffrisetiä. Täytyy sanoa, että oli kyllä erittäin mahtavaa. Yöllä alkoi kuitenkin satamaan ja nousi aika reipas myrsky.

Seuraavana päivänä tehtiin Tintin kanssa päätös lähteä kohti Etelä-Ruotsia Abiskon kautta. Ennen Lofoottien jättämistä käytiin kiipeilykahvilassa fiilistelemässä tunnelmaa. Sieltä muuten löytyy legendaarinen tiski, missä lukee "Sport climbing is like eating in McDonalds, you know what you get". Lyhyesti otettuna ajoimme Lofooteilta Narvikiin, missä otimme huoneen hotlasta, että saatiin telttaa ja makuupusseja kuivatettua. 

Narvikista ajoimme Abiskoon vaeltamaan. Tarkoitus oli vaeltaa reilu 10km tunturijärvelle, mutta liika luotto viittoihin teki meille temput ja päädyimme vaeltamaan reilu 13km takaisin autolle. Lounaan jälkeen otimme kuitenkin tavoitteeksi tehdä yksi huiputus Abiskon tien viereiselle huipulle. Tuuri ei ollut kuitenkaan meidän puolella ja jouduimme kääntymään hieman ennen huippua takaisin ukkosen tieltä. Itse nousu oli kuitenkin loistava, mutta erittäin rankka. Pari tuntia ja noin 600m suhteellisen vaikeakulkuista polkua pitkin. Paluu autolle ja ajoimme Kiirunaan tuttuun leirikeskukseen yöksi. 

Seuraavana päivänä otimme kurssin kohti etelää ja Bohusläniä. Matkaa oli kuitenkin noin 1600km, joten teimme matkan parissa osassa ja ajoimme ensiksi melkein Uppsalaan, missä yövyimme. Seuraavaksi jatkoimmekin matkaa kohti Bohusläniä ja suoraan Ävjan kalliolle. Kallio tarjosi 40m pitkiä släbireittejä erittäin loistavalla kivellä. Tintti syttyi reitteihin ja vaati meille paluuta seuraavalle päivälle jotta pääsee liidailemaan reittejä. Leiripaikaksi valitsimme Lysekilin leirintäalueen, mikä oli hieman hintava eli 220kruunua/yö, mutta toisaalta tarjosi hyvät palvelut. 

Bohuslänissä paikalla oli Pauli ja Aki, joiden seuraan lyöttäydyimme seuraavana päivänä Galgebergetille. Loistavat paikka pitkine selkeine linjoineen. Erityisesti täälläkin huomasi, että reitit ovat pitkiä ja 70metrinen köysi alkaa olla riittävyyden rajamailla laskeutumisille. Illalla huomasi, että tuli kiivettyä suht reippaasti ja uni maistui. Seuraavana päivänä oli voimat jotenkin aivan puhki ja ei ollut fiilistä kiivetä. Tuntui hyvältä idealta viettää vapaapäivä ja käydä pyörähtämässä Nordens Arkissa eli eläintarhassa mikä on erikoistunut uhanalaisten eläimien suojeluun ja luontoonpalauttamiseen. Itselle yllätykseksi tuli kuinka uhanalainen kattohaikara ja kiljuhanhi ovat. Vaikka en aina pidä eläintarhoista niiden eetttisyyden kannalta niin tuntui, että Nordens Arkilla oli ajatusta toiminnassa ja todisteita kestävästä kehityksestä. 

Vietettiin Bohuslänissä pari päivää vähän säätä pidellen, kunnes oli aika siirtyä kohti Tukholmaa ja hotellihuonetta. Olimme alkureissusta varanneet neljän tähden hotellin Tukholman keskustasta ja tuntui ihanalta päästä kunnon suihkuun ja nukkumaan sänkyyn. Illalla kävimme syömässä Taco Barissa sekä kiersimme muutamat olutravintolat. Ero Helsingin ja Tukholman välillä on suuri, sillä Tukholma vaikuttaa ja tuntuu erittäin keskieurooppalaiselta. Miksi ihmeessä en ole aikasemmin vieraillut täällä noin niinkuin kaupunkilomalla? 

Kotimatkan viimeinen etappi oli laivamatka Tukholmasta Helsinkiin. Olo kotona oli enemmän kuin onnellinen useastakin syystä. Ensinnäkin parasta oli matkustaa tyttöystävän kanssa, toiseksi kiipeily on parasta ja kolmanneksi jaamme nyt Tintin kanssa kokemuksen ja halun päästä takaisin Lofooteille kiipeämään.